• Apunen jättää Evan helmikuun lopussa – "Tämä ei voi olla pitkäaikaisparkki"

    Apunen on työskennellyt ajatuspajassa kahdeksan vuotta.
    Matti Apusen mukaan organisaation on syytä luoda itsensä säännöllisesti uudelleen. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Matti Apusen mukaan organisaation on syytä luoda itsensä säännöllisesti uudelleen. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA 
    Uutiset
    3.12.201814:01
    STT

    Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan nykyinen johtaja Matti Apunen, 58, lähtee Evasta helmikuun lopussa. Apunen on työskennellyt ajatuspajassa kahdeksan vuotta. Hän sanoo, ettei hänellä ole vielä suunnitelmia, mitä sen jälkeen tekee.

    "Katsotaan mitä elämä tarjoaa tai sitten ainahan voi toimia vapaassa ammatissa", Apunen sanoi STT:lle.

    Hän sanoo, että ei ole asettumassa ehdolle vaaleissa.

    Matti Apunen on toiminut Aamulehden vastaavana päätoimittajana vuosina 2000–2010. Hän on aktiivinen kommentaattori mediassa. Apusen ja Juha Vikmanin kirjoittama kirja ”Hyvä omistaja” ilmestyi viime keväänä.

    Apunen sanoo olleensa alusta asti sitä mieltä, että Evan kaltaisen organisaation on syytä säännöllisesti luoda itsensä uudelleen, ja että tämä koskee myös johtoa.

    "Tämä ei voi olla pitkäaikaisparkki. Tämä on erittäin hienoa duunia, mutta sanoin jo tullessani, että tämä ei ole missään tapauksessa eläkevirkani."

    Vuonna 1974 perustettu Eva on puolueista riippumaton ajatuspaja. Apusen seuraajan haku alkaa heti.

    Artikkelin aiheet
    Matti Apunen
    Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva
    johtajavaihdos
    ajatuspaja
    ura
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria