• Etlan tutkija: Vienti Kiinaan voi hidastua

    Juania devalvoitiin kahdesti tällä viikolla. Vientiin vaikuttaa kuitenkin enemmän maan hidastuva talous.
    Suomesta on ollut tunkua Kiinan elintarvikemarkkinoille. Devalvoitu juan ja Kiinan hidastuva talous saattavat kuitenkin haitata vientiä.
    Suomesta on ollut tunkua Kiinan elintarvikemarkkinoille. Devalvoitu juan ja Kiinan hidastuva talous saattavat kuitenkin haitata vientiä. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset
    14.8.201512:28
    Olli Toivanen

    Kiina devalvoi valuuttaansa juania suhteessa Yhdysvaltain dollariin ensin 1,9 prosenttia tiistaina ja 1,6 prosenttia lisää keskiviikkona.

    Maan keskuspankki on ilmoittanut, että juanin kurssi määräytyy jatkossa enemmän markkinaehtoisesti, mutta toimet ovat myös lisänneet pelkoa valuuttasodasta.

    Yksi tavoite on lisätä kierroksia Kiinan sakkaavaan talouteen kohentamalla hintakilpailukykyä ja suojaamalla kotimaista tuotantoa, kertoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan tutkija Paavo Suni.

    ”Suomeen se tietysti vaikuttaa sitä kautta, että kiinalaisten näkökulmasta suomalaiset tuotteet kallistuvat. Siltä osin kuin ne kilpailevat kiinalaisten yritysten kanssa, siitä tulee ongelmia”, hän miettii.

    Suhteellisen pienellä devalvoinnilla ei kuitenkaan ole välttämättä merkittävää vaikutusta suomalaiseen vientiin. Se on silti osoitus suuremmista ongelmista Kiinan markkinoilla.

    ”Ehkä isompi kysymys on, että se tavallaan heijastaa sitä, kuinka Kiinan talouden pyörät ovat alkaneet pyöriä hitaammin”, Suni huomauttaa.

    Vienti Kiinaan on puhuttanut Suomessa viime aikoina erityisesti elintarvike- ja sahateollisuudessa. Uutiset ovat olleet myönteisiä, vaikka suuret suomalaiset lihatalot odottelevatkin yhä vientilupia.

    Markkinaehtoisuutta lisäämällä Kiina pyrkii pääsemään mahdollisimman nopeasti osaksi Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n SDR-reservivaluuttajärjestelmää.

    ”Se on iso periaatteellinen muutos, jolla pyritään saamaan juanista vaihdettava valuutta”, Suni kertoo.

    IMF on ilmoittanut tiedotteessaan olevansa tyytyväinen Kiinan päätökseen sallia markkinavoimille suurempi rooli juanin arvonmäärityksessä. Varmaa tietä reservivaluutaksi se ei kuitenkaan avaa.

    Artikkelin aiheet
    Kiinan talous
    vienti
    valuuttakurssi
    juan
    Etla
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria