• Palkanmaksuongelmissa rypenyt Helsingin kaupunki määrättiin maksamaan hyvityssakkoja työntekijäpuolen edustajille

    Korvaukset menivät palkansaajien järjestöille, Sote ry:lle ja JAU ry:lle.
    Helsingin kaupungin palkanmaksussa ilmeni viime vuonna poikkeuksellisia ongelmia, ja useat työntekijät eivät saaneet palkkojaan. Kuvassa Helsingin kaupungintalo. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.
    Helsingin kaupungin palkanmaksussa ilmeni viime vuonna poikkeuksellisia ongelmia, ja useat työntekijät eivät saaneet palkkojaan. Kuvassa Helsingin kaupungintalo. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.  
    Uutiset|Talous
    23.2.202317:58
    STT–

    Työtuomioistuin on määrännyt Helsingin kaupungin maksamaan hyvityssakkoa maksamatta jääneiden palkkojen takia. Kyse oli kanteista, jotka olivat jättäneet työntekijäpuolta edustavat Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry ja Julkisen alan unioni JAU ry.

    JAU on Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n muodostama neuvottelujärjestö.

    Kanteissa vaadittiin, että tuomioistuin määrää Helsingin kaupungin maksamaan hyvityssakkoa siitä, että viime vuonna alkaneiden laajojen ongelmien myötä useat työntekijät ja viranhaltijat jäivät palkkapäivinä ilman palkkojaan. Kaupunki rikkoi kanteiden mukaan useita työ- ja virkaehtosopimuksia.

    Helsingin kaupunki myönsi oikeudessa sen, ettei palkkoja ollut maksettu. Se kuitenkin kiisti rikkoneensa kyseisten virka- ja työehtosopimusten määräyksiä tieten tai siten, että sen olisi pitänyt tietää rikkovansa niitä.

    Työtuomioistuin tuli neuvottelujärjestöjen kannalle ja katsoi, että Helsingin kaupungin olisi pitänyt tietää, että jättämällä palkat maksamatta se rikkoo sopimusten määräyksiä. Oikeus määräsi kaupungin maksamaan Sote ry:lle 6  000 euroa hyvityssakkoa ja JAU ry:lle 9 000 euroa.

    Poliisi ei aloittanut esitutkintaa, mutta totesi palkanmaksua laiminlyödyn

    Poliisi päätti aiemmin tässä kuussa, ettei Helsingin kaupungin poikkeuksellisista palkanmaksuongelmista aloiteta esitutkintaa. Esiselvityksen mukaan häiriöt palkanmaksujärjestelmässä, sen käyttöönotossa tai korjaamisessa eivät olleet seurausta kenenkään yksittäisen viranhaltijan tekemästä rikosoikeudellisesta huolimattomuudesta.

    Poliisin mukaan palkanmaksuongelmien taustalla oli Helsingin kaupungin siirtyminen uuteen järjestelmään viime vuoden maalis–huhtikuussa. Keskeinen ongelma oli tiedonsiirto vanhasta järjestelmästä uuteen Sarastia-järjestelmään. Osa tiedoista siirtyi puutteellisina, ja se huomattiin vasta käyttöönoton jälkeen. Tietoja jouduttiin viemään uuteen järjestelmään paperidokumenteilta manuaalisesti.

    Joulukuun alkuun mennessä kokonaan puuttuvia palkkoja oli ilmoitettu yli 5  200 ja osittain puuttuvia noin 20  300.

    ”Sekä Helsingin kaupungin työntekijöitä että viranhaltijoita on jäänyt kokonaan tai osittain ilman palkkaa, mistä syystä voidaan katsoa, että palkanmaksu on osin laiminlyöty”, poliisi toteaa päätöksessään.

    Artikkelin aiheet
    palkanmaksuongelmat
    Helsingin kaupunki
    työtuomioistuin
    hyvityssakko
    Sarastia-järjestelmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria