• Laajalla alueella on lähipäivinä yli 10 astetta lämmintä

    Viikonvaihteen ja alkuviikon sää jatkaa samalla lämpimällä linjalla kuin lokakuu, joka oli koko maassa tavanomaista lämpimämpi.
    Marraskuun alku jatkuu varsin lauhana koko maassa.
    Marraskuun alku jatkuu varsin lauhana koko maassa. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Sää
    2.11.202510:20
    Petri Hoppula & Mikko Laine

    Päättyneen lokakuun keskilämpötila oli Suomen alueella 1–3,5 astetta tilastollisia arvoja lämpimämpi. Ilmastotilastoja seurataan 30 vuoden jaksoissa ja nyt käytettävä vertailukausi kattaa vuodet 1991–2020.

    Keskilämpötila vaihteli lokakuussa Käsivarren Lapin noin +1,5 asteesta lounaissaariston noin +10 asteeseen. Lapissa lämpötilan poikkeama oli laajalti noin 3,5 astetta. Näin lämmintä Lapissa on keskimäärin harvemmin kuin kerran 10 vuodessa eli meteorologisessa kielenkäytössä tapaus luokitellaan harvinaiseksi.

    Muualla maassa oltiin tavallista lämpimimmissä oloissa eli viime kuussa mitatut lämpötilat kuuluivat 30-vuotisen tilastosarjan ylimpään kolmannekseen.

    Myös tulevina päivinä 10 asteen lämpötiloja voidaan mitata maan eteläosassa, viikon puolivälissä keskiosankin alueella. Lämpötilat ovat siis koko maassa noususuunnassa.

    Etelä-Lapissakin päästään alkuviikolla noin +5 asteen lukemiin. Pakkasta päivisin on vain lähinnä Käsivarressa, öisin hieman laajemmalla alueella.

    Pilvisyys on enimmän aikaa runsasta. Utua ja sumua on edellisvuorokausia enemmän ja niitä voi esiintyä myös päiväsaikaan. Tänään liikkuu rintamasadealue Suomen yli koilliseen. Sateet tulevat enimmäkseen vetenä, maan pohjoisosassa osin myös räntänä ja lumena. Myös alkuviikolla hajanaisempia sateita on liikkeellä.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita