• Myllerrykset Raision konsernijohdossa jatkuvat – hankintajohtaja lähtee

    Elintarvikekonserni ilmoittaa maanantaina tuloksestaan. Yhtiö kertoi yt-neuvottelujen alkamisesta 1,5 viikkoa sitten.
    Raisiosta lähti vajaa kaksi viikkoa sitten Benecol-liiketoiminnan johtaja Poujardieu. Nyt ovi käy johdossa jälleen.
    Raisiosta lähti vajaa kaksi viikkoa sitten Benecol-liiketoiminnan johtaja Poujardieu. Nyt ovi käy johdossa jälleen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    11.2.201817:15
    Kaijaleena Runsten

    Raision johtajistossa tapahtui toinen vaihdos parin viikon sisään. MT:n saamien tietojen mukaan hankintajohtaja Kari Hotanen on ilmoittanut muulle henkilökunnalle lähdöstään.

    Raision viestinnästä todettiin MT:lle, että yhtiön johdossa ei ole tapahtunut muutoksia, joista sen pitäisi pörssiyhtiötä sitovien säädösten mukaan ilmoittaa. Tällainen olisi esimerkiksi johtoryhmän jäsenen ero.

    Hotanen ei ole ollut johtoryhmän eikä laajennetun johtoryhmän jäsen, mutta hän on raportoinut suoraan operaatioista vastaavalle johtajalle Jukka Heinäselle.

    Kari Hotanen ei itse vastannut viikonloppuna MT:n tiedusteluihin lähdöstä.

    Elintarvikekonsernissa Benecol-liiketoiminnasta vastannut Vincent Poujardieu jätti yhtiön tammikuun viimeisenä. Raisio kertoi samalla, että se uudistaa toimintaansa ja aloittaa 30 henkeä koskevat yt-neuvottelut.

    Yhtiö työllisti Suomessa viime vuoden lopussa 325 henkilöä.

    Raisio kertoo tuloksestaan maanantaina.

    Juttua muokattu 12.2. klo 11.50 Hotanen ei ollut laajennetun johtoryhmän jäsen.

    Lue myös:

    Uutistausta: Raisio empii, mihin käyttää pulskan kassansa

    Artikkelin aiheet
    Raisio
    johtajavaihdos
    elintarvikekonserni
    yt-neuvottelut
    tulosjulkistus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria