• Hallitus peruu 2019 tukileikkauksia – 21,5 miljoonaa etsitään ensi vuoden budjettiin

    Huhtikuussa löytyi jo kymmenen miljoonaa. Lopullinen päätös tukien rahoituksesta tehdään syksyllä.
    Hallitus pohti ensi vuoden budjettia jo nyt, jotta EU-ohjelmien muutoksille jää riittävästi aikaa, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) perustelee päätösten aikataulua.
    Hallitus pohti ensi vuoden budjettia jo nyt, jotta EU-ohjelmien muutoksille jää riittävästi aikaa, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) perustelee päätösten aikataulua. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset
    30.5.201808:00
    Aimo Vainio

    Hallitus on tehnyt periaatepäätöksen vuoden 2019 luonnonhaittakorvausten pitämisestä vuoden 2018 korvaustason mukaisina.

    Se tarkoittaa käytännössä korvausta uhanneiden leikkausten peruuntumista.

    Rahaa tarvitaan 21,5 miljoonaa euroa jo aiemmin päätettyjen kymmenen miljoonan lisäksi.

    "Hallituksen päätös luonnonhaittakorvauksen tason pitämisestä vuoden 2018 tasolla tuo vakautta ja turvaa viljelijöille", maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sanoo.

    Lopullisen päätöksen pitäisi tulla syksyllä hallituksen budjettiriihessä.

    Asiasta päätettiin jo nyt, jotta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman muutosesityksen valmistelulle jää riittävästi aikaa.

    Ilman lisäyksiä tuki vähenisi 15 euroa hehtaarilta ensi vuonna.

    MT kirjoitti viime joulukuussa, että maatalousrahoista puuttuu ainakin 50 miljoonaa euroa vuosina 2019 ja 2020. Nyt hallitus pyrkii paikkaamaan vuoden 2019 aukkoa. Vuoden 2020 budjettia laatii seuraava hallitus.

    Lue myös:

    Maatalousrahaa puuttuu budjetista jopa 150 miljoonaa euroa – ensin leikataan luonnonhaittakorvausta kymmenillä euroilla hehtaarilta

    Kehysriihessä luonnonhaittakorvauksiin osoitettiin lisämääräraha korvaustason säilyttämiseksi

    Artikkelin aiheet
    luonnonhaittakorvaus
    budjetti 2019
    hallitus
    viljelijät
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria