• Ilmastolaki edistää kansainvälistä ilmastosopua

    Uutiset
    16.6.201416:00
    MT toimitus

    Suomi ei tähän asti ole ollut edelläkävijä kansainvälisissä neuvotteluissa. EU:n neuvottelupöydissä Suomi on lähinnä jarruttanut ilmastotoimien etenemistä. Ilmastolain myötä olemme nyt linjaamassa, että täällä otetaan päästöjen vähentäminen tosissaan.

    Hallituskaudesta toiseen päästövähennystoimia tahdittava ilmastolaki varmistaa vähintään 80 prosentin päästövähennykset vuoteen 2050 mennessä. Tavoitetta pitäisi ilmastotieteen valossa tarkistaa ylöspäin, mutta joka tapauksessa Suomella on vihdoin ovi auki fossiilisesta energiantuotannosta irtautumiseen. Kansalaisilla ja tutkimustiedolla on jatkossa vahvempi rooli ilmastotoimien suunnittelussa. Myös esimerkiksi ammattiyhdistysliike on kiitellyt lisääntyvää avoimuutta.

    Kansalliset ja alueelliset toimet ovat viime vuosina painottuneet yhä enemmän erilaisissa selvityksissä siitä, miten YK:n ilmastoneuvottelujen umpisolmu saadaan avattua. Samaan aikaan energiantuotanto on muuttumassa radikaalisti, ja edistysaskelia kestävämpään suuntaan on otettu esimerkiksi Kiinassa ja Yhdysvalloissa.

    Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoitus 9.6. kantoi huolta Suomen asemasta kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Ilmastolain myötä Suomi voi vihdoin alkaa toteuttaa nykyisen hallitusohjelmassa sovittua pyrkimystä ”sitovaan ja vaikuttavaan globaaliin ilmastosopimukseen, jolla ilmaston lämpeneminen voidaan rajoittaa kahteen asteeseen”.

    Yli kaksikymmentä vuotta kansainvälisiä ilmastoneuvotteluja on osoittanut, että ilmastonmuutos ei odottele kansainvälistä sopimusta. Neuvotteluissa ei ole odotettavissa läpimurtoja niin kauan, kuin kaikkien maiden pääasiallinen tavoite on varmistaa itselleen mahdollisimman kevyet velvoitteet. Päinvastoin: vasta sitten, kun maat tulevat neuvottelupöytiin järkevien tarjousten kanssa, on mahdollista saada jotain aikaan.

    Hanna Hakko

    kampanjakoordinaattori

    Maan ystävät ry.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ilmastolaki
    ilmastosopimus
    päästövähennykset
    ilmastoneuvottelut
    kestävä energiantuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria