• Tomaatti on hyväksi

    Uutiset
    19.10.201216:00
    MT toimitus

    Tomaattien ja tomaattipohjaisten elintarvikkeiden syöminen saattaa vähentää aivohalvauksen riskiä, osoitti Itä-Suomen yliopistossa tehty tutkimus. Suojaavana tekijänä on ilmeisesti tomaatin sisältämä lykopeeni.

    Lykopeeni on karotenoidien ryhmään kuuluva tomaatin punainen väriaine ja vahva rasvaliukoinen antioksidantti. Hyviä lykopeenin lähteitä ovat tomaatti, vesimeloni, verigreippi ja ruusunmarja.

    Lykopeeni imeytyy parhaiten käsitellyistä tomaattipohjaisista elintarvikkeista, kun niiden kanssa nautitaan esimerkiksi oliiviöljyä. Tuoretta tomaattia parempia lykopeenin lähteitä ovat esimerkiksi ketsuppi, tomaattimehu, tomaattipyree ja pastakastike, joissa lykopeeni on tiivistetymmässä muodossa.

    Tutkimuksen tulokset tukevat suositusta nauttia viisi tai useampia annoksia hedelmiä ja vihanneksia päivässä.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tomaatti
    lykopeeni
    antioksidantti
    terveys
    Itä-Suomen yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle