• THL: Suomessa on raportoitu 65 uutta koronatartuntaa

    Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä 1 081 tartuntaa, mikä on 671 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
    Kaikkiaan Suomessa on raportoitu tähän mennessä yli 94 300 koronavirustartuntaa.  LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Kaikkiaan Suomessa on raportoitu tähän mennessä yli 94 300 koronavirustartuntaa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA 
    Uutiset
    20.6.202114:08
    STT

    Suomessa on raportoitu 65 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

    Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä 1 081 tartuntaa, mikä on 671 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tuolloin raportoitiin 1 752 tartuntaa.

    Koko pandemian aikana Suomessa on raportoitu yhteensä yli 94 300 tartuntaa.

    Koronarokotteen ensimmäisen annoksen on Suomessa saanut noin 55 prosenttia väestöstä eli noin 3,06 miljoonaa ihmistä.

    Toisen annoksen on saanut lähes 845 000 ihmistä, noin 15 prosenttia väestöstä.Yhteensä rokotettuja on Suomessa yli 49 000 enemmän kuin eilen.

    Moniin muihin Euroopan maihin verrattuna Suomessa koronan ilmaantuvuus on alhaisella tasolla.

    Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC:n mukaan esimerkiksi Kreikassa koronan ilmaantuvuusluku oli kesäkuun kahden ensimmäisen viikon aikana 127 ja Ruotsissa 131, kun Suomessa se oli juuri tällä samalla ajanjaksolla 25. Virossa koronan ilmaantuvuus oli 75 ja Norjassa 61. Euroopan alhaisimmat ilmaantuvuusluvut kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla oli Islannissa (10) ja Maltalla (9).

    Tämän jälkeen ilmaantuvuus Suomessa on laskenut THL:n tietojen mukaan alle kahdenkymmenen.

    Suomen sisällä korkein ilmaantuvuusluku (noin 35) on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Etelä-Savossa koronan ilmaantuvuus on vain kaksi, mikä on sairaanhoitopiireittäin tarkasteltuna alhaisin ilmaantuvuusluku.

    Ilmaantuvuusluku kertoo, kuinka monta tartuntaa valitulla alueella on todettu kahdessa viikossa sataatuhatta ihmistä kohden.

    Juttua päivitetty klo 13.51.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    THL
    rokotukset
    Suomi
    tautienehkäisy
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria