• Yleisö täytti heti Herkkujen Suomen

    Uutiset
    23.8.201316:00
    Maikki Kulmala

    Helsingin rautatientorilla taiteiden yöksi torstaina avautunut Herkkujen Suomi veti alueen täyteen yleisöä heti porttien avauduttua.

    Perjantaina ja lauantaina jatkuvassa tapahtumassa on mukana yli 120 lähi- ja luomuruokayrittäjää eri puolilta Suomea.

    Ristiinalainen Marjo Särkkä-Tirkkonen oli varta vasten saapunut tutustumaan tapahtuman anteihin.

    ”Täällä on edustettuna koko Suomi. Tarjonta on mielenkiintoista. Esimerkiksi äskeisen osaston latva-artisokat olivat löytö, niitä viedään kotiinkin. Myös eri puolilta Suomea tulevan erilaisen leipäkulttuurin näkee täällä”, Särkkä-Tirkkonen sanoo.

    Mäntyharjulaiset Risto ja Astrid Asplund olivat Pottu-Puoteineen tapahtumassa toista kertaa.

    ”Käytämme sipsien valmistukseen tuoretta suomalaista perunaa. Monet haluavat sipsinsä ilman suolaa ja mausteita, mutta monille ne maistuvat chilin, valkosipulisuolan, yrttisuolan tai dippien kera”, toteaa Astrid Asplund.

    Porilaisen Lännen juhlapalvelun yrittäjä Raipe Peltonen kertoo, että tapahtumaan odotetaan aiemman kokemuksen perusteella väkiryntäystä.

    ”Lähiruoka ja yleensä suomalainen ruoka on trendikäs juttu. Niitä tullaan täältä selvästi hakemaan. Tänne tulijat ovat valikoitunut joukko, joka tulee varta vasten. Erikoisuuksia haetaan.”

    Peltosen osastolla on lämpimiä ruoka-annoksia, joissa on raaka-aineina muun muassa lounaissuomalaisten yritysten jalostamaa kirjolohta ja erilaisia makkaroita.

    ”Kaikki raaka-aineet ovat varmasti suomalaisia”, Peltonen painottaa.

    Peltosirkun tilan yrittäjä Sirkku Holttinen Hämeenlinnasta on tuonut tapahtumaan muun muassa marja- ja vihannestuotteita ja jatkojalosteita.

    Kolmatta kertaa mukana oleva Holttinen toteaa, että kahdella ensimmäisellä kerralla menekkiä oli hyvin erilaisilla tuotteilla.

    ”Nämä kaksi vuotta ovat olleet hyvin erilaisia. Ensimmäisenä vuonna meni enemmän jatkojalosteita, paseerattua mansikkasosetta ja mehua hanapakkauksessa”, Holttinen kertoo.

    ”Viime vuonna, kun oli mukana vadelmia, myin marjoja enemmän kuin jatkojalosteita. Siinä mielessä avoimin mielin olen täällä, että ei tiedä, mitä menee minäkin vuonna.

    Holttinen pitää tärkeänä, että tapahtumassa tapaa myös uusia asiakkaita. ”Monella on Hämeessä kesämökki ja he löytävät tapahtumassa minun tilani.”

    MAIKKI KULMALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Herkkujen Suomi
    lähiruoka
    suomalainen ruoka
    ruokatapahtuma
    Helsinki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle