• Hossan kansallispuisto avataan itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi

    Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi perustettu Hossa on Suomen 40. kansallispuisto.
    Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi perustettu Hossa on Suomen 40. kansallispuisto.  LEHTIKUVA / Martti Kainulainen
    Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi perustettu Hossa on Suomen 40. kansallispuisto. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen 
    Uutiset
    17.6.201707:00
    STT

    Suomussalmella sijaitseva Hossan kansallispuisto avataan tänään.

    Puiston avajaisiin osallistuu muun muassa presidentti Sauli Niinistö, joka pitää avajaisjuhlassa tervehdyksen.

    Itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi perustettu Hossa on Suomen 40. kansallispuisto.

    Uuden kansallispuiston perustaminen oli yksi pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kärkihankkeista. Juhlavuoden kansallispuistoksi valittiin Hossa, koska Suomussalmella on ollut merkittävä rooli itsenäisen Suomen alkutaipaleella.

    Metsähallituksen mukaan Suomen kansallispuistojen kävijämäärät ovat olleet vahvassa kasvussa läpi 2000-luvun. Viime vuonna kansallispuistoihin tehtiin yhteensä 2,8 miljoonaa käyntiä.

    Artikkelin aiheet
    Hossan kansallispuisto
    Suomussalmi
    itsenäisyyden juhlavuosi
    kansallispuistot
    avajaiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle