• Ravitsemisalalta jäädään aiempaa enemmän opintovapaalle – määrä kasvanut viidenneksen verrattuna koronaa edeltäneeseen aikaan

    Työllisyysrahaston mukaan aikuiskoulutustuen hakijamäärissä on tapahtunut isoja muutoksia myös koulutusalalla ja sosiaali- sekä terveyspalveluiden alalla.
    Työllisyysrahaston tiedotteen mukaan yhä useampi ravitsemisalan työntekijä jää opintovapaalle aikuiskoulutustuen turvin. LEHTIKUVA / Viena Kytöjoki.
    Työllisyysrahaston tiedotteen mukaan yhä useampi ravitsemisalan työntekijä jää opintovapaalle aikuiskoulutustuen turvin. LEHTIKUVA / Viena Kytöjoki.  
    Uutiset|Koulutus
    24.11.202210:34
    STT

    Yhä useampi ravitsemisalan työntekijä jää opintovapaalle aikuiskoulutustuen turvin, kertoo Työllisyysrahasto tiedotteessaan.

    Viime vuonna ravitsemisalalta opintovapaalle jääneiden määrä kasvoi noin viidenneksellä verrattuna vuoteen 2019. Yhteensä opintovapaalle jäi aikuiskoulutustuella reilut 700 ravitsemisalan työntekijää.

    Heistä suurin osa eli noin neljännes lähti opiskelemaan sosiaali-, terveys- ja liikunta-alaa. Lähes yhtä moni lähti opiskelemaan yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alaa.

    Aikuiskoulutustukea maksettiin Suomessa viime vuonna hieman yli 28  000 ihmiselle. Tukea saaneiden määrä kasvoi edellisvuodesta vajaat viisi prosenttia.

    Aikuiskoulutustukea maksetaan työntekijöille, jotka jäävät osittain tai kokonaan opintovapaalle. Tukea maksaa Työllisyysrahasto.

    Työllisyysrahaston mukaan aikuiskoulutustuen hakijamäärissä on tapahtunut isoja muutoksia myös koulutusalalla ja sosiaali- sekä terveyspalveluiden alalla.

    Esimerkiksi koulutusalalta opintovapaalle jääneiden määrä laski viime vuonna yli puolella verrattuna vuoteen 2019.

    Kaikkiaan koulutusalalta jäi opintovapaalle hieman yli 1  200 työntekijää, jotka saivat aikuiskoulutustukea. Heistä suurin osa eli noin kolmannes opiskeli humanistista ja kasvatusalaa.

    Sosiaali- ja terveyspalveluiden alalta opintovapaalle jääneiden tuen saajien määrä laski puolestaan noin kymmeneksellä. Yhteensä sote-alalta jäi viime vuonna opintovapaalle aikuiskoulutustuella noin 5  700 työntekijää. Heistä yli puolet lähti opiskelemaan sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan opintoihin.

    Artikkelin aiheet
    ravitsemisala
    opintovapaa
    aikuiskoulutustuki
    Työllisyysrahasto
    koulutusala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle