• Sateita lipuu Suomen yllä, mutta väliin mahtuu myös poutaa

    Syksyisen sään merkkejä on ilmassa. Matalapaineen alueita liikkuu Pohjois-Euroopan yli yksi toisensa jälkeen pilvineen ja sateineen. Väliin jää myös poutaaa ja pilvisyydeen vaihtelua.
    Satakuntaan saapuu torstaina sadekuuroja.
    Satakuntaan saapuu torstaina sadekuuroja. Kuva: Taneli Laine
    Uutiset|Sää
    16.9.202620:55
    Petri Hoppula

    Sadealue kattaa keskiviikkoiltana lähes koko Suomen. Sateet liikkuvat kohti koillista ja länsirannikolta alkaen sateet lakkaavat.

    Puolenyön aikoihin Länsi-Suomi alkaa olla jo pääosin poutainen ja paikoin pilvi rakoilee. Aamuyöllä poutainen alue liikkuu Päijänteenkin yli, mutta samalla Pohjanmaalle ja Satakuntaan kiertyy Pohjanlahdelta sadekuuroja.

    Suomen yllä on lämmintä ilmamassaa ja etelänpuoleinen tuuli puhaltaa kohtalaisesti, joten yöstä tulee edellisöitä lämpimämpi. Hallaa ei ole odotettavissa missään päin maata. Sumuja syntyy paikoin.

    Aamulla myös itäisestä Suomesta jatkuvammat sateet väistyvät. Maan pohjoisosassa sateet heikkenevät ja muuttuvat ajoittaisemmiksi, mutta eivät kokonaan lakkaa, sillä matalapaineen keskus liikkuu torstain aikana Lapin yli itään.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Maan etelä- ja keskiosassa tulee päivän aikana joitakin sadekuuroja, mutta illalla lännestä alkaen sää näillä alueilla poutaantuu ja osin jopa selkenee.

    Perjantain vastaisena yönä sateet väistyvät Pohjois-Suomen osalta itään ja pilvisyys vähenee. Myös perjantaipäivä on pohjoisessa poutainen, mutta muualle leviää lounaasta seuraavia sateita.

    Lauantaina sateita näyttäisi tulevan maan keskiosasta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella. Aurinkoisinta on Lounais-Suomessa.

    Päivälämpötiloissa ei tapahdu lähipäivinä suuria muutoksia vaan ne vaihtelevat 12 ja 17, maan pohjoisosassa 4 ja 14 asteen välillä.

    Viikonlopun öinä maan etelä- ja keskiosassa minimilämpötilat vaihtelevat pääosin 7 ja 13 asteen välillä, mutta maan pohjoisosassa yöt kylmenevät ja Pohjois- sekä Keski-Lapissa voidaan käväistä taas paikoin pakkasen puolella.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita