• OP-ryhmä näkee valoa: Suomen talous elpymässä

    OP:n ekonomistit ennustavat Suomen bruttokansantuotteen kasvavan ensi vuonna 2 prosenttia ja 1,6 prosenttia vuonna 2027.
    OP-ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.
    OP-ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.  
    Uutiset|Talous
    14.10.202509:31
    STT–

    OP-ryhmän ennusteen mukaan Suomen talous on alkanut nyt elpyä uudelleen alkuvuoden notkahduksen jälkeen. Talouden viime vuonna lupaavasti alkanut elpyminen notkahti alkuvuonna, mutta nyt esimerkiksi kauppapoliittiset riskit ovat lientyneet ja yritysten investoinnit piristymässä.

    ”Luottamus Suomen talouteen on kohentunut yli euroalueen tason viime kuukausina, ja useat talousindikaattorit puoltavat sitä, että talous on jo alkanut uudelleen elpyä. Kauppapoliittiset riskit ovat lientyneet, mutta eivät poistuneet”, OP-ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen arvioi tiedotteessa.

    Viennin kokonaiskuva on myönteinen, vaikka Yhdysvaltain nousseet tuontitullit vaimentavat näkymiä lähiaikoina. Viennin näkymiä tukee keskeisten vientimarkkinoiden toipuminen Pohjois-Euroopassa.

    OP:n ekonomistit ennustavat Suomen bruttokansantuotteen kasvavan ensi vuonna 2 prosenttia ja 1,6 prosenttia vuonna 2027, eli lukemat ovat samat kuin aiemmassa ennusteessa.

    ”Tuoreimmat tiedot puoltavat kulutuksen toipumista, ja edellytykset elpymiselle ovat hyvät.”

    Reijo Heiskanen

    Investointien pohjakosketus on OP-ryhmän mukaan ohitettu. Yritysten investoinnit ovat piristymässä, ja rakentamisen syvin aallonpohja on jäämässä taakse. Lisäksi julkiset investoinnit puolustukseen kohentavat näkymiä.

    ”Epävarmuus koetteli yksityistä kulutusta alkuvuonna, ja säästämisaste nousi yhtä korkealle kuin koronakriisissä. Tuoreimmat tiedot puoltavat kulutuksen toipumista, ja edellytykset elpymiselle ovat hyvät.”

    Heiskasen mukaan ihmisten käytettävissä olevat tulot kasvavat ja säästämisasteessa on varaa laskuun.

    Surkeiden työttömyyslukujen takana on OP-ryhmän mukaan työllisyyden vähenemisen lisäksi suhdannekehitykseen nähden korkea työvoimaosuus, eli ihmisiä on paljon työmarkkinoiden käytettävissä.

    ”Talouskasvun elpyessä työllisyys alkaa kohentua ja työttömyysaste kääntyy laskuun”, OP-ryhmä ennustaa.

    Työttömyysaste nousi kesällä noin kymmeneen prosenttiin.

    Lisää aiheesta
    • OP arvioi, että Suomen bruttokansantuote (bkt) supistuu tänä vuonna keskimäärin 0,5 prosenttia. Ensi vuodelle OP ennakoi bruttokansantuotteeseen kahden prosentin kasvua.

      Talous | OP povaa edelleen kasvua ensi vuodelle – ”Talouden pohjakosketus on ohitettu”

    Artikkelin aiheet
    suomen talous
    OP-ryhmä
    talousennuste
    Reijo Heiskanen
    investoinnit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria