• Sähkökalastus kiellettiin maailmalla – Kurenuotalla sillisaalis voi olla 200 tonnia kerralla

    Sähkökalastuksella ratkaistiin yksi ympäristöongelma, mutta samalla aiheutettiin toinen.
    Silakan pyyntiä Nauvon edustalla. Nykyaikaisissa troolareissa pyydystä pystytään hallitsemaan tarkasti.
    Silakan pyyntiä Nauvon edustalla. Nykyaikaisissa troolareissa pyydystä pystytään hallitsemaan tarkasti. Kuva: Jaakko Kilpiäinen
    Uutiset
    12.9.202100:10
    Aimo Vainio

    Suomessa kaupallisen kalastuksen tekniikat ovat melko perinteisiä perusmuodoltaan, mutta välineet ovat nykytekniikalla päivitettyjä. Esimerkiksi perinteinen rysä on hyvä väline. Siinä kalat pysyvät elossa ja haluttu saalis on helppo erotella.

    Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Petri Suuronen kertoo, että Suomessa tutkijatkin keskittyvät rysän kehittämiseen.

    "Rannikolla tehdään hirveästi töitä, että hylkeet eivät pääse rysiin", Suuronen sanoo.

    Maailmalla pyyntitekniikoita on paljon laajempi valikoima. Esimerkiksi Norjassa käytetään kurenuottaa. Se on verkko, joka kierretään kalaparven ympäri. Sitten se kurotaan alhaalta kiinni ja nostetaan ylös.

    "Silli liikkuu isoissa parvissa ja kerralla voi tulla 100–200 tonnia kalaa."

    Pohjaa säästäväksi tarkoitettu sähkön avulla kalastaminen kiellettiin EU:ssa pian hyväksymisen jälkeen. Idea on, että troolin alapaulassa olevalla sähköiskulaitteella tainnutetaan pohjassa olevat kalat, jolloin ne joutuvat trooliin.

    "Luonnonsuojelujärjestöt totesivat, että sähkö saattaa haitata pohjaeläimistöä. Ne saattavat saada vammoja. Pohjiin tuleva rasite saatiin ratkaistua, mutta sitten tulikin toinen ongelma. Se on hyvin kiistanalainen kysymys", Suuronen kertoo.

    Lue myös:

    Rysä nousemassa ammattikalastajien ykkösvälineeksi sisävesillä – "Rysä on hellä kaloille"

    Artikkelin aiheet
    sähkökalastus
    kurenuotta
    kala
    kalastus
    Luonnonvarakeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria