• SRV:n tulos hiipui, tilauskanta kasvoi

    Uutiset
    11.2.201510:05
    MT toimitus

    Rakennusyhtiö SRV:n tehostamistoimet eivät riittäneet nostamaan yhtiön tulosta. Viime vuoden liikevoitto heikentyi vajaat kuusi prosenttia 24,9 miljoonaan euroon.

    Liikevaihto kasvoi vajaan prosentin 684 miljoonaan euroon.

    SRV onnistui kasvattamaan tilauskantaansa 860 miljoonaan vuotta aiemmasta 826 miljoonasta. Yhtiö on saanut uusia urakkasopimuksia varsinkin toimitilojen rakentamisesta julkiselle sektorille. SRV rakentaa muun muassa Espoon Jorviin päivystyslisärakennuksen uudisrakennusta ja Helsingin Meilahteen uutta Lastensairaalaa.

    Yhtiö kertoo myös asuntorakentamisen aloitusten olevan kasvamassa.

    –  Asuntosijoitusrahastoille ja muille instituutiosijoittajille tehdyt kohteet ovat kannatelleet asuntokysyntää myös rospuuttoaikana, tuloskatsauksessa kerrotaan.

    Yhtiö on myynyt tilauskannastaan 85 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    SRV
    rakennusala
    tulos
    asuntorakentaminen
    tilauskanta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle