• Reiluutta kauppaan

    Uutiset
    23.2.201515:00
    MT toimitus

    Päivittäistavarakauppojen aloittama hintojen alentaminen on asiakkaiden kannalta tervetullut asia.

    Hintojen alentamisen yhteydessä kauppa on antanut ymmärtää, että se tinkii omista katteistaan. Siihen katsottiin olevan vaaraa muun muassa siksi, että kauppa on vähentänyt investointejaan ja tehostanut toimintaansa.

    Käytännössä näyttää kuitenkin siltä, että alkutuottajat joutuvat kantamaan suurimman taakan hintojen alentamisesta. Tuottajahintojen lasku on edelleen jatkunut kautta linjan, vaikka tilojen kannattavuus on ollut jo entisestään heikko.

    Suomen ruokakauppa on hyvin keskittynyt. Kahden suurimman kauppaketjun yhteenlaskettu markkinaosuus on yli 80 prosenttia.

    Vaikuttaa siltä, että kauppa käyttää hyväkseen Venäjän ja EU:n välistä kauppasotaa. Koska ruuan vienti Venäjälle on pysähdyksissä, Euroopan markkinoilla on paljon ylimääräisiä halpoja ruokaeriä.

    Kauhavalaisen perunantuottajan Rami Liljan mukaan kaupan ammattimaiset ostajat vievät tuottajia tässä tilanteessa kuin pässiä narussa.

    Vielä muutama vuosi sitten pakkaamot ja kauppa neuvottelivat ruokaperunan hinnasta. Nyt kauppa sanelee hinnan, koska vientimahdollisuutta Venäjälle ei ole. (MT 20.2.)

    Kaupan toiminta on lyhytnäköistä ja epäreilua. Kotimaisten tuotteiden yhteydessä ei voi puhua reilusta kaupasta. Jos nykyistä kehitystä

    ei pysäytetä, loppuvat kotimaiset tuotteet kauppojen hyllyiltä. Loputtomasti ei tuottajahinnoista voi leikata.

    Kuluttajille markkinoidaan ulkomailla tuotettuja Reilun kaupan tuotteita. Suomalaisen työn ja toimeentulon kannalta reilua meininkiä pitää lisätä myös kotimaisessa elintarvikeketjussa. Kauppa on tässä avainasemassa.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    elintarvikeketju
    tuottajahinnat
    reilu kauppa
    kotimainen tuotanto
    hintojen alentaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria