• Romaanin kasvihuonekaasupäästöt vastaavat 7,3 kilometrin matkaa henkilöautolla

    Valmistusmaa ja kirjassa käytetyt materiaalit vaikuttavat teoksen päästöihin. Vertailu elektronisten ja painettujen kirjojen päästöjen välillä on hankalaa.
    Kirja ostetaan lähes aina sisällön mukaan. Kustantamoilta kannattaa kuitenkin kysellä kirjoissa käytettyjen materiaalien ympäristöystävällisyydestä, sillä se voi vaikuttaa tuleviin päätöksiin. Jo nyt monien kirjojen sisälehdistä voi löytää ympäristömerkin tai tiedon sertifioinnista.
    Kirja ostetaan lähes aina sisällön mukaan. Kustantamoilta kannattaa kuitenkin kysellä kirjoissa käytettyjen materiaalien ympäristöystävällisyydestä, sillä se voi vaikuttaa tuleviin päätöksiin. Jo nyt monien kirjojen sisälehdistä voi löytää ympäristömerkin tai tiedon sertifioinnista. Kuva: Juho Leskinen
    Uutiset
    18.11.201823:00
    Laura Kuivalahti

    Noin 300 sivua paksun kirjan valmistaminen tuottaa saman verran kasvihuonekaasupäästöjä kuin 7,3 kilometrin ajaminen henkilöautolla. Asia selviää VTT:n vuonna 2010 julkaisemasta tutkimuksesta.

    Suurin osa kirjan hiilijalanjäljestä muodostuu paperin ja kartongin valmistamisesta (47,1 prosenttia) sekä painatuksesta (46,7 prosenttia). Puun hankinta ja kirjojen kuljetus tuottavat päästöjä marginaalisesti. Osuudet ovat viime vuosina saattaneet muuttua jonkin verran.

    Kirjakohtaiset erot voivat olla suuretkin, sillä päästöihin vaikuttavat kirjoissa käytetyt materiaalit sekä valmistusmaa. Pehmeäkantiset pokkarit ovat kovakantisia kirjoja vähäpäästöisempiä, mutta toisaalta ne kestävät kulutusta huonommin.

    Kirjahankinta on sitä kestävämpi, mitä useamman kerran teokseen tartutaan. Samaan kirjaan kannattaa siis palata uudelleen ja sitä kannattaa lainata luettavaksi myös muille. Jos kirjalle ei löydy paikkaa enää omasta hyllystä, sille kannattaa etsiä uusi, innokas omistaja.

    Jos teos on niin aikansa elänyt, että se ei kelpaa enää kenellekään, se kannattaa kierrättää. Pehmeäkantiset kirjat sopivat kokonaisuudessaan paperinkeräykseen, johon kuuluvat myös kovakantisten niteiden sivut.

    Lähes kaikki WSOY:n käyttämä paperi on tuotettu FSC-sertifikaatin mukaisesti joko Suomessa tai Ruotsissa.

    ”FSC-sertifikaatti edellyttää kuitenkin paperin leimaamista ja jäljitettävyyttä. Sitä emme ole ainakaan toistaiseksi nähneet tarpeelliseksi, koska kuitenkin kyse on ihan samasta paperista ilman virallista leimausta”, Kirsi Lehto WSOY:stä kertoo.

    Myös kustantamon käyttämillä painoilla on monia ympäristösertifikaatteja.

    Lehdon mukaan kuluttajat ovat toistaiseksi kyselleet hyvin vähän WSOY:n kirjojen hiilijalanjäljestä.

    Elektronisten kirjojen hiilijalanjälki määräytyy lukulaitteen mukaan, mutta niitä on vaikea arvioida ja vertailla painettujen kirjojen päästöjen kanssa.

    "Elektronisista laitteista ja niiden vaikutuksista on vieläkin yllättävän vähän ympäristövaikutustietoja saatavilla. Siinä olisi tulevaisuudessa parantamisen varaa", VTT:n tutkija Hanna Pihkola sanoo.

    Kirjojen ja paperituotteiden osuus suomalaisten hiilijalanjäljestä on yhden prosentin luokkaa.

    Artikkelin aiheet
    hiilijalanjälki
    kirjat
    ympäristö
    painotuotteet
    VTT
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria