• Suomen Pankki: Talouskasvu Suomessa heikkenee ja hinnat kallistuvat tuntuvasti

    Ukrainan sodan aiheuttaman poikkeuksellisen tilanteen takia Suomen Pankki laati kaksi eri ennustetta.
    Suomen Pankki myös arvioi inflaation nousevan tuntuvasti.
    Suomen Pankki myös arvioi inflaation nousevan tuntuvasti. Kuva: Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
    Uutiset
    11.3.202211:47
    STT

    Talouskasvu Suomessa hidastuu kuluvana vuonna 0,5–2 prosenttiin, arvioi Suomen Pankki. Aiempi ennuste on ollut 2,6 prosenttia.

    Suomen Pankki myös arvioi hintojen nousevan tuntuvasti. Inflaation odotetaan nopeutuvan kuluvana vuonna 4–5 prosenttiin lähinnä energian ja raaka-aineiden hintojen nousun seurauksena.

    Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn totesi muun muassa, että viime vuoden positiivinen talouskehitys on nyt saanut uuden varjon Venäjän Ukrainaan kohdistaman brutaalin hyökkäyksen seurauksena.

    "Tämä sodan synnyttämä epävarmuus vaikuttaa nyt paljon ihmisten mieliin ja sitä kautta talouteen. Talous on myös kansanpsykologiaa", Rehn sanoi.

    Ukrainan sodan aiheuttaman poikkeuksellisen tilanteen takia Suomen Pankki laati kaksi eri ennustetta. Ensimmäisessä laskelmassa vaikutukset talouskasvuun ja inflaatioon rajautuisivat pääosin vuoteen 2022 ja talous kasvaisi noin 2 prosenttia. Toisessa laskelmassa vientimarkkinat heikentyvät enemmän ja raaka-aineiden ja energian hinnat pysyvät pitkään korkeina.

    Rehn puhui uudesta taloudellisesta, teknologisesta, energiataloudellisesta ja "ilmeisesti myös kulttuurisesta" rautaesiripusta. Euroopassa halutaan nyt muun muassa päästä eroon riippuvuudesta venäläisestä energiasta.

    Venäjä on puolestaan vajoamassa syvään talouskriisiin. Finanssikriisi, pääomaliikkeiden rajoitukset ja ulkomaalaisten yritysten laajamittainen maasta poistuminen johtavat siihen, että elintaso laskee ja investoinnit supistuvat jyrkästi, tuoreessa arviossa esitetään.

    Arvion mukaan Venäjän talous saattaa supistua noin 10 prosenttia tänä vuonna, ja Venäjän tuonnin arvon arvioidaan romahtavan noin 50 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    Suomen Pankki
    suomen talous
    talouskasvu
    inflaatio
    Ukrainan sota
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle