• Ulkomaanliikenteen lastialuksille ja matkustaja-aluksille luvassa palkankorotuksia – "Se on tärkeää sekä kauppamerenkululle että Suomen ulkomaankaupalle"

    Palkankorotukset koskevat lastialusten kansi- ja konemiehistöä ja taloushenkilökuntaa sekä matkustaja-alusten talous- ja ajohenkilökuntaa.
    Palkankorotukset auttavat osaltaan turvaamaan Suomen ulkomaankaupan toimintaa.
    Palkankorotukset auttavat osaltaan turvaamaan Suomen ulkomaankaupan toimintaa. Kuva: Saara Lavi
    Uutiset
    27.1.202220:28
    Anniina Jokinen

    Suomen Merimies-Unioni SMU ry ja Suomen Varustamot ry ovat hyväksyneet ulkomaanliikenteen lastialusten ja matkustaja-alusten palkankorotukset.

    "Siinä on ensimmäisen suomalaista kauppamerenkulkua koskeva sopimus saatu aikaiseksi", sanoo Suomen Varustamoiden varatoimitusjohtaja Hans Ahlström.

    Ulkomaanliikenteen lastialuksille palkat nousevat 2 prosenttia maaliskuun ensimmäisenä päivänä ja 1,9 prosenttia vuotta myöhemmin. Kaksivuotisen työehtosopimuksen tarkoitus on luoda merenkulkualalle edellytyksiä pitkäjänteiseen työhön.

    Samalla ulkomaanliikenteen kauppa-aluksia koskevan työehtosopimuksen sopimuskautta ja voimassaoloa pidennettiin 29.2.2024 saakka.

    Lastialusten osalta palkankorotukset koskevat kansi- ja konemiehistöä sekä taloushenkilökuntaa.

    Ulkomaanliikenteen matkustaja-aluksille palkat nousevat prosentin 1.3.2022 ja 1.9.2022 sekä 1,9 prosenttia 1.3.2023. Palkankorotukset koskevat taloushenkilökuntaa ja ajohenkilökuntaa.

    "Matkustaja-alusten osalta ollaan pyritty ottamaan huomioon toista vuotta jatkunut koronatilanne, joka on vaikuttanut rajusti matkustajaliikenteeseen. Kaikki matkustajavarustamot ovat tehneet tappioita", Ahlström toteaa.

    Ulkomaanliikenteen matkustaja-aluksia koskevan työehtosopimuksen sopimuskautta ja voimassaoloa pidennettiin samalla 29.2.2024 saakka.

    "Ottaen huomioon, että yli 80 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta liikkuu laivoilla, tämä on omiaan rauhoittamaan työmarkkinatilannetta", Ahlström sanoo.

    "Haluamme turvata Suomen ulkomaankaupan toimintaa. Se on tärkeää sekä kauppamerenkululle että Suomen ulkomaankaupalle. Toivomme, että myös satamien osalta saadaan sopimus, jolla turvataan työrauha."

    Neuvottelut sekä matkustaja-alusten että lastialusten kone- ja kansipäällystön palkankorotuksista jatkuvat perjantaina ja ensi viikolla.

    Artikkelin aiheet
    palkankorotukset
    merenkulku
    työehtosopimus
    Suomen Merimies-Unioni
    Suomen Varustamot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle