• KIRJAt Portti suklaan maailmaan

    Uutiset
    12.7.201316:00
    ANNIINA KESO

    Elisabeth Johanssonin Suklaata-kirja on todellinen suklaanystävän kultakaivos, sillä kirjan kansien väliin on tuhdin suklaatietopaketin lisäksi mahdutettu satakunta reseptiä, joista suurimman osan voi valmistaa myös raaka-suklaasta, tuosta tämän hetken trendiherkusta.

    Perinteisten mokkapalojen, mutakakkujen ja suklaamoussejen lisäksi tarjolla on hieman erilaisempia suklaasta valmistettuja herkkuja.

    Miltä kuulostaisi esimerkiksi kaakaoinen ruisleipä tai suklaasalami? Nimestään huolimatta suklaasalamilla ei ole ulkomuotoaan lukuun ottamatta mitään tekemistä makkaran kanssa.

    Maininnan arvoista on, että jotkut kirjan ohjeista ovat vegaaneillekin sopivia.

    Vaikka ei omistaisikaan mitään erikoisia leivontavälineitä, saati hallitsisi suklaan temperoinnin jaloa taitoa – joka kylläkin opetetaan kirjan alussa –, löytyy kirjasta monia toteuttamiskelpoisia ohjeita. Joissakin ohjeissa ainelistalla on niin tavallisia tuotteita, että kauppaankaan ei välttämättä tarvitse lähteä leivontakärpäsen purressa.

    Yksi asia on kuitenkin varmaa: mikäli ei liiemmin piittaa suklaasta, ei kannata vilkaista tämän kirjan suuntaan. ”Tervetuloa maanpäälliseen suklaaparisiin” toivotetaan kirjan takakansitekstissä, ja se eittämättä pitää paikkaansa.

    ANNIINA KESO

    Elisabeth Johansson: Suklaata. 256 sivua. WSOY.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    suklaa
    reseptit
    leivonta
    kirja-arvostelu
    vegaaninen ruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria