• IL selvitti: Näissä kunnissa kiusataan eniten koulussa ja näissä vähiten – sekä heikompien että parhaiden kärjessä pieniä paikkakuntia

    Heikoin tulos saatiin Uudellamaalla sijaitsevassa Askolassa.
    Valtakunnan tasolla kiusaamista koki keskimäärin 5,5 prosenttia kouluterveyskyselyn vastaajista.
    Valtakunnan tasolla kiusaamista koki keskimäärin 5,5 prosenttia kouluterveyskyselyn vastaajista. Kuva: Reijo Vesterinen
    Uutiset
    18.2.202116:21
    Matti Tuominen

    Iltalehti on selvittänyt, missä kunnissa koulukiusaaminen on yleisintä ja missä kunnissa harvinaisinta. Selvitys perustuu vuoden 2019 kouluterveyskyselyyn, jossa 8.- ja 9.-luokkalaisilta kysyttiin, kokevatko he kiusaamista vähintään kerran viikossa.

    Heikoin tulos saatiin Askolassa, jossa kiusaamiskysymykseen vastasi myöntävästi 15,5 prosenttia yläkoululaisista.

    Kakkoseksi kiusaamislistauksessa on sijoittunut Paltamo 15,2 prosentilla ja kolmanneksi Kihniö 14,3 prosentilla.

    Valtakunnan tasolla kiusaaminen on huomattavasti harvinaisempaa, sillä keskimäärin kiusaamista koki kyselyssä 5,5 prosenttia vastaajista.

    Vähiten kiusaamista ilmeni tuoreimman kouluterveyskyselyn mukaan Juvalla, jossa vain prosentti vastasi kokevansa kiusaamista vähintään kerran viikossa. Parhaimpien kuntien listauksessa kakkosena on Tyrnävä 1,4 prosentilla ja Outokumpu samalla osuudella.

    Näin ollen kiusaamisen näkökulmasta sekä hyvien että huonojen kuntien joukossa on pienempiä kuntia, eikä kunnan koosta voi vetää johtopäätöksiä kiusaamisen yleisyydestä.

    Koulukiusaamista pitkään tutkinut psykologian professori Christina Salmivalli toteaa Iltalehden haastattelussa, että kiusaaminen on kymmenen vuoden aikana vähentynyt.

    "Viime aikoina on tullut julkisuuteen äärimmäisen rankkoja tapauksia, mutta kattavaa kuvaa esimerkiksi kouluissa tapahtuvien yksittäisten väkivaltatilanteiden yleisyydestä ja siinä tapahtuneista muutoksista ei ole saatavilla, koska asiasta ei kerätä systemaattisesti tietoa", hän sanoo Iltalehden jutussa.

    Salmivalli pitää ongelmallisena kiusaamisen prosenttilukuihin perustuvaa vertailua, koska pienemmissä kunnissa yksittäisen oppilaan kokemus ja ongelmallisen luokan vastaukset vaikuttavat tuloksiin suurempia kuntia enemmän.

    Iltalehti: Näissä kunnissa kiusataan eniten koulussa - Askolassa pahin tilanne

    Lue lisää:

    Kiusaaminen on vähentynyt ja siirtynyt osin nettiin – jopa päiväkoti-ikäiset lapset kokevat yksinäisyyttä

    Syrjäytyneitä nuoria etsitään nyt netistä – nuorisotyöntekijät patistavat oppilaitoksia ilmoittamaan pudokkaista ja huoltajia hakemaan apua

    Kouluissa tapahtuneisiin pahoinpitelyihin puuttuvat useat viranomaiset lastensuojelua myöten – rangaistusten sijaan pyritään sovitteluun

    Artikkelin aiheet
    koulukiusaaminen
    Iltalehti
    Askola
    kouluterveyskysely
    pienet kunnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria