• OP ennustaa Suomen talouden olevan kasvuryöpsähdyksen kynnyksellä – tänä vuonna 3,3 ja ensi vuonna 3 prosenttia

    Ennusteen mukaan palvelut toipuvat aiemmalle kasvutrendilleen tulevana talvena.
    OP:n ekonomistit arvioivat, että Suomen talouden kasvuryöpsähdys johtuu kotitalouksista. LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    OP:n ekonomistit arvioivat, että Suomen talouden kasvuryöpsähdys johtuu kotitalouksista. LEHTIKUVA / Jussi Nukari 
    Uutiset
    12.5.202110:41
    STT

    Suomen talous lähtee voimakkaaseen nousuun tänä ja ensi vuonna, ennustaa OP. Pankin ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa tänä vuonna 3,3 prosenttia ja ensi vuonna 3 prosenttia.

    OP:n ekonomistit arvioivat, että kasvuryöpsähdys johtuu kotitalouksista, joiden kuluttamat palvelut elpyvät nopeasti. Palvelut toipuvat ennusteen mukaan aiemmalle kasvutrendilleen ensi talvena.

    Toipumisen tuoma kasvupyrähdys alkaa laantua ensi vuonna jolloin palataan koronaa edeltäneelle verkkaisemmalle kasvu-uralle.

    "Lähiaikojen vahvat kasvuluvut kertovat rivakasta palautumisesta kohti koronakriisiä edeltänyttä tilannetta. Kasvulukuja tulkitessa on kuitenkin syytä pitää jäitä hatussa. Ripeä toipuminen voi aiheuttaa pullonkauloja, mutta ylikuumenemisesta voidaan alkaa puhua vasta silloin, jos vahva kasvujakso pitkittyisi. Se on kuitenkin epätodennäköistä", sanoo OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen tiedotteessa.

    Kotitalouksien säästämisaste nousi viime vuonna 5,7 prosenttiin ja säästöjä kertyi kuusi miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2019. Jo viime vuonna nähtiin, että koronapandemian laantuessa säästämisaste laskee nopeasti. Säästöt kanavoituvat OP:n ekonomistien arvion mukaan moniin kohteisiin, kuten pitkäaikaisiin sijoituksiin, asuntoihin ja mökkeihin. Vain pieni osa menee lähivuosina kulutukseen.

    Artikkelin aiheet
    suomen talous
    OP
    kasvuennuste
    Reijo Heiskanen
    palvelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria