• JÄLLEENRAKENTAMISTA

    Uutiset
    19.10.201516:00
    MT toimitus

    Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM palkkaa muualla

    asuvia somaliammattilaisia asiantuntijoiksi terveydenhuoltoon.

    Suomen ulkoministeriön

    rahoittamassa Mida Finnsom -ohjelmassa on työskennellyt noin 100 asiantuntijaa vuoden 2008 jälkeen.

    Somalimaassa työskentelee tällä hetkellä 20 ja Puntmaassa 16 asiantuntijaa.

    Kolmivaiheisen hankkeen

    budjetti vuosina 2008–2016

    on 5,7 miljoonaa euroa.

    Ohjelma jatkuu

    Somalian etelä- ja keskiosissa terveys- ja opetussektoreilla.

    Vuosien 2015—2019 budjetti on 4,2 miljoonaa euroa ja

    asiantuntijoita palkataan 57.

    Suomen esimerkistä

    terveysalan asiantuntijaohjelmia ovat aloittaneet

    myös Ruotsi, Hollanti,

    Italia, Japani ja Kanada.

    www.iom.fi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    IOM
    mida finnsom -ohjelma
    somalia
    kehitysyhteistyö
    terveydenhuolto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle