• Yrittäjät rakentavat raunioille elämää

    Uutiset
    2.8.201316:00
    Tarja Halla

    Moniin postikortteihin on kuvattu liikemies Niilo Helanderin huvilaidylli Jyrängönvirran Siltasaaressa keskellä kaupunkia. Vuoden 1941 pommituksissa idyllistä jäi jäljelle vain uusklassista tyyliä edustava sauna.

    Cafe Kailaksen yrittäjäpariskunta Päivi Niemiaho ja Matti Kantola ovat rakentaneet raunioille uutta elämää.

    ”Lähdimme ennallistamaan 1900-luvun alun idylliä hakien postikorttien ja ja valokuvien avulla”, Niemiaho kertoo.

    ”Kun historiallisesti arvokasta vanhaa paikkaa lähdetään korjaamaan, sitä täytyy kuunnella. Ei pidä hätiköidysti lähteä uudistamaan ja muokkaamaan.”

    ”Mieheni puhdisti ja tasoitti esille huvilan rauniot, jotka olivat rytökasojen peitossa. Sinne tehtiin picnic-paikka. Nyt näkee, miten valtava huvila on ollut.”

    Kivijalan rajaamalla tasanteella on yhä pystyssä kesällä pidetyn kansainvälisen hiekkaveistoskilpailun töitä.

    Pommitettu karjasuoja on saanut uuden elämän raunioteatterina. Siellä on esitetty lastennäytelmiä ja kaikenlaista musiikkia rokista oopperaan. Tänä kesänä saatiin valmiiksi Pikku Uunon leikkipuisto.

    Nimet Uuno ja Kailas viittaavat kaupungin omaan runoilijaan, jonka patsas seisoo runosta tutun pallokentän laidalla Maaherranpuistossa.

    Saunasta on hirsipintoja säästäen entisöity kahvila. Katettuja terasseja ympäröivät viheralueet, joille Niemiaho toivottaa retkeilijät tervetulleiksi.

    Vanhat hirret ja vieressä virtaava vesi ovat mieltä rauhoittavia elementtejä.

    ”Eräskin asiakas sanoi, että hän käy täällä itseään hoitamassa.”

    Huvilan omistanut Helander ehti perustaa nimeään kantavan kulttuurisäätiön ennen traagista kuolemaansa. Hän oli vaurastunut tukkukauppiaana ostamalla talonpoikien tuotteita Pietarin vientiin ja myymällä heille rautaa ja rakennustarvikkeita. Myöhemmin omaisuus karttui kiinteistösijoituksilla.

    Yritteliään miehen elämä päättyi vuoden 1930 alussa, kun hän jäi Helsingin Aleksanterinkadulla moottoripyörän alle ja menehtyi saamiinsa vammoihin.

    TARJA HALLA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    yrittäjyys
    kulttuuriperintö
    Huvila Jyrängönvirralla
    uudisrakentaminen
    Heinola
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle