• Turpeessa energiaa tuplaten Pohjanmeren öljyvaroihin verrattuna

    Maamme turvevaroissa on GTK:n mukaan energiaa noin 13 000 terawattituntia. Se vastaa 1 100 miljoonaa tonnia öljyä, mikä on kaksinkertainen määrä Pohjanmeren tunnettuihin öljyvaroihin verrattuna.
    Torronsuon kansallispuisto, suo, maisema.
    Torronsuon kansallispuisto, suo, maisema. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    15.7.201413:00
    MT toimitus

    Luku on myös kaksi kolmasosaa Norjan tunnetuista öljyvaroista ja yli 35-kertainen metsiemme kasvuun verrattuna.

    Luvut käyvät ilmi Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) uusimmasta raportista. Siihen on kerätty tiedot Suomen tutkituista geologisista turvevaroista ja suokerrostumista.

    Geologisella suolla tarkoitetaan yli 20 hehtaarin suokuviota, jossa on yli 30 senttimetrin turvekerros. Sellaisia on Suomessa yli viisi miljoonaa hehtaaria. Niistä on GTK:n mukaan tutkittu lähes kolmannes.

    Raportin mukaan Suomen soilla on noin 70 miljardia kuutiometriä turvetta. Siitä teknisesti käyttökelpoista on hieman alle puolet.

    Energiaturpeena käytettäviä turvelajeja on 24 miljardia ja kasvu- ja ympäristöturpeena hyödynnettäviä 6 miljardia kuutiota.

    Eniten soita on raportin mukaan Pohjois-Suomessa. Myös kolmannes teknisesti hyödynnettävistä turvevaroista sijaitsee Lapin läänin alueella.

    Syviä, yli 1,5 metriä turvetta sisältäviä soita on kuitenkin eniten Uudellamaalla. Matalimmat suot löytyvät raportin mukaan Pohjois-Pohjanmaalta.

    Yli puolet tutkituista turpeista on rahkasammalvaltaisia. Seuraavaksi yleisin turvelaji on saraturve. Maatuneimpia turpeet ovat GTK:n mukaan Savossa ja Hämeessä.

    Korjattu 16.7.2014 8:52: Jutussa käytetyt luvut 70, 24 ja 6 olivat väärin. Ne ovat miljoonan sijaan miljardeja.

    Artikkelin aiheet
    turve
    energia
    Geologian tutkimuskeskus
    suomen luonto
    Pohjanmeri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria