• Tilastokeskus: Teollisuuden uudet tilaukset romahtivat maaliskuussa lähes kymmenen prosenttia, myös vienti supistui jyrkästi

    Teollisuudessa uusien tilausten arvon putoaminen oli maaliskuussa selvästi jyrkempää kuin alkuvuonna kokonaisuudessaan.
    Uusien tilausten arvon putoaminen oli maaliskuussa selvästi jyrkempää kuin alkuvuonna kokonaisuudessaan. Kuvituskuvaa. Lehtikuva / Mikko Stig
    Uusien tilausten arvon putoaminen oli maaliskuussa selvästi jyrkempää kuin alkuvuonna kokonaisuudessaan. Kuvituskuvaa. Lehtikuva / Mikko Stig 
    Uutiset
    8.5.202013:59
    STT

    Teollisuuden uudet tilaukset laskivat maaliskuussa 9,3 prosenttia vuodentakaisesta, kertoo Tilastokeskus. Tilaukset ovat vähentyneet yhtäjaksoisesti kolme kuukautta.

    Myös tavaravienti supistui. Sen sijaan teollisuustuotanto oli vielä nousussa.

    Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan teollisuuden luvut ovat pelättyä parempia, mutta uusien tilauksien alamäki metalliteollisuudessa viittaa jo koronakurimuksen vaikutuksiin.

    "Monissa maissa teollisuustuotanto notkahti jo maaliskuussa, ja Suomessa yritysten luottamusmittarit romahtivat huhtikuussa", Kuoppamäki kirjoittaa katsauksessaan.

    "Saksassa autojen tuotanto pysähtyi lähes täysin huhtikuussa. Tämä tarkoittanee alamäkeä Suomen metalliteollisuudessa keväällä, eikä alavireinen tilanne väisty heti."

    Kuoppamäen mukaan alkuvuoden taloustilastot kokonaisuutena viittaavat siihen, että ensimmäisen neljänneksen bruttokansantuote pysyi melko stabiilina.

    "Toisella vuosineljänneksellä nähdään sen sijaan historiallisen suuri romahdus, joka vetää koko vuoden bruttokansantuotteen hyytäviin lukemiin, vaikka talouden avaaminen toisi pientä nostetta jo vuoden toisella puoliskolla", Kuoppamäki varoittaa.

    Teollisuudessa uusien tilausten arvon putoaminen oli maaliskuussa selvästi jyrkempää kuin alkuvuonna kokonaisuudessaan. Tammi-maaliskuun aikana tilaukset supistuivat 5,6 prosenttia vuodentakaisesta.

    Koronakriisin aiheuttamat rajoitukset tulivat voimaan maaliskuun puolivälissä.

    Yritykset saivat maaliskuussa uusia tilauksia vuodentakaista enemmän vain kemianteollisuudessa. Toimialan tilaukset kasvoivat 9,6 prosenttia vuodentakaisesta.

    Muilla teollisuuden toimialoilla tilaukset laskivat. Paperin sekä paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksessa tilaukset supistuivat vuoden takaisesta 6,1 prosenttia. Jyrkintä pudotus oli metalliteollisuudessa, jossa uusien tilausten arvo sukelsi 13,9 prosenttia.

    Tilastokeskus huomauttaa, että tilastoa tulkittaessa on muistettava, että voimakkaat heilahtelut ovat kuukausitasolla tyypillisiä. Arvoltaan suuriakaan uusia tilauksia ei jaeta pidemmälle ajanjaksolle, vaan ne kohdistetaan tilastoitavalle kuukaudelle sellaisenaan.

    Tullin ennakkotilaston mukaan Suomen tavaraviennin arvo laski maaliskuussa 8,8 prosenttia vuodentakaisesta. Tuonti sakkasi 6,1 prosenttia. Viennin arvo oli 5,0 miljardia euroa ja tuonnin 5,3 miljardia euroa.

    Vuoden ensimmäisen neljänneksen yhteenlaskettu viennin arvo väheni 13,1 prosenttia ja tuonnin arvo 3,8 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

    Tulli kertoo, että erityisen jyrkästi laski maaliskuussa sellun ja sahatavaran viennin arvo. Lasku oli hieman hitaampaa koneiden ja laitteiden sekä öljyjalosteiden kohdalla.

    Kemianteollisuuden tuotteiden sekä kuparin ja nikkelin viennin arvoon tilastoitiin kasvua. Myös lääkkeiden sekä kojeiden ja mittareiden tuonnin arvo kasvoi viime vuoden maaliskuuhun verrattuna.

    Vienti EU-maihin laski maaliskuussa 6,0 prosenttia. Samaan aikaan vienti EU:n ulkopuolelle pieneni 12,4 prosenttia.

    Vienti väheni maaliskuussa kaikkiin suurimpiin kauppakumppanimaihin. Vienti Kiinaan, Britanniaan ja Hollantiin laski jyrkästi.

    Kausitasoitettu teollisuustuotanto kasvoi kuitenkin edelleen. Maaliskuussa tuotanto lisääntyi 1,9 prosenttia helmikuusta. Vuoden takaiseen verrattuna teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi maaliskuussa 2,8 prosenttia.

    Vaikka metsäteollisuuden vienti hyytyi, kausitasoitettu teollisuustuotanto kasvoi maaliskuussa eniten metsäteollisuudessa, 39,6 prosenttia. Kemianteollisuudessa tuotanto lisääntyi 23,8 prosenttia.

    Metsäteollisuuden tuotannon suurta nousua helmikuuhun verrattuna selittää kiipeäminen talven lakkojen aiheuttamasta kuopasta.

    Artikkelin aiheet
    teollisuuden tilaukset
    vientitilastot
    koronakriisi
    metalliteollisuus
    taloustilastot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria