• Maaseudulla sairastaminen kallistuu

    Uutiset
    12.11.201415:00
    ELSI KATAINEN

    Sairausvakuutuslain muuttaminen on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Hallitus esittää lain nojalla maksettavien matkakustannusten omavastuun korottamista. Esitys on epätasa-arvoinen eikä sitä voi hyväksyä.

    Matkakustannusten omavastuuosuuden korottaminen kohdistuu kipeimmin pitkien etäisyyksien harvaan asutuille seuduille, iäkkäisiin ihmisiin ja nimenomaan sairaalamatkoihin. Toisin sanoen laajoilla maaseutualueilla asuvat sairaat vanhukset, joilla ei ole varaa ostaa itselleen yksityisiä terveydenhuollon palveluita, kärsivät uudistuksesta eniten.

    Näyttää siltä, että hallitus teki esityksensä tietoisena sen epäoikeudenmukaisesta kohdistumisesta suomalaisiin. Epäkohdat olivat nimittäin suoraan johdettavissa lain nykytilaa arvioivasta tekstistä hallituksen esityksessä. Hallitus on itse esitykseensä kirjannut, että lähes puolet korvauksista maksetaan taksilla tehdyistä matkoista ja että korvausmenojen kasvaminen johtuu joukkoliikenteen rapautumisesta.

    Joukkoliikenteen vähentyminen on seurausta hallituksen omista toimenpiteistä. Hallitus näyttää hyväksyvän sen, että ne suomalaiset, jotka tarvitsevat kipeästi terveydenhuoltopalveluja ja asuvat hankalien tai olemattomien julkisten kulkuyhteyksien äärellä, jätetään oman onnensa nojaan kasvavien kustannusten kanssa. En voi hyväksyä sitä, että eduskunta säätäisi lain, joka asettaa suomalaiset asuinpaikkansa perusteella näin eriarvoiseen asemaan.

    Omavastuuosuuden nosto liittyy valtiontalouden säästöihin, joiden nojalla matkakustannusten omavastuuta korotettiin viimeksi vuoden 2013 alusta lukien. Tuo korotus oli viisi euroa 9,25:stä nykyisin voimassaolevaan 14,25 euroon. Nyt esitetyn korotuksen jälkeen omavastuu olisi 16 euroa eli tämä hallitus olisi korottanut omavastuuta jo lähes 73 prosentilla.

    Kun arvostelin hallituksen esitystä eduskunnan lähetekeskustelussa, ministeri Räty (kok.) vastasi minulle, ettei esitys ole epätasa-arvoinen, koska vuotuinen matkakatto säilyy hänen mielestään kohtuullisena.

    On kuitenkin selvää, että omavastuun korotukset ovat parissa vuodessa korottaneet potilaan maksuosuuden kohtuuttomalle tasolle erityisesti pienituloisten näkökulmasta. Vuotuinen matkakatto voi pahimmillaan jo nyt olla este hoitoon hakeutumiselle.

    Kunnille taakkaa lisää se, että eittämättä osa nyt esitetyistä korotuksista päätyy kuntien maksettavaksi toimeentulotukena.

    Omavastuuosuuden korottaminen on jälleen yksi tapa vyöryttää valtiontalouden säästöt kuntien maksettavaksi. Vielä ikävämpi hallituksen esityksessä on se, että se murentaa maaseutukuntien sairaiden asukkaiden mahdollisuudet hyvinvointiyhteiskunnan palveluihin.

    Toivottavasti kokoomus ja SDP ymmärtävät muuttaa epäoikeudenmukaisen esityksensä sen eduskuntakäsittelyssä!

    Elsi Katainen

    kansanedustaja (kesk.)

    Pielavesi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sairausvakuutuslaki
    matkakustannusten omavastuu
    maaseutu
    valtiontalouden säästöt
    terveydenhuolto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle