• Sudet tappoivat79 poroa Iissä

    Uutiset
    13.7.201216:00
    MT toimitus

    Sudet ovat tappaneet ainakin 79 poroa Iissä Kuivaniemen Myllykankaalla. Asiasta kertoo Kaleva.

    Porot löytyivät pelto-ojien pohjilta ja lähettyviltä. Niistä 71 oli vasoja.

    ”En ole koskaan tuollaista tuhoa nähnyt”, Isosydänmaan paliskunnan poroisäntä Hannu Krupula sanoo.

    Oijärven paliskunnan poroisäntä Martti Hirvasniemen mukaan nyt haetaan kahdelle pedolle kaatolupaa. Luvan saaminen voi kestää päivästä jopa muutamaan viikkoon.

    Seudulla on liikkunut viiden suden lauma. Kaksi sutta on nähty seurailemassa porotokkaa aiemminkin. Hirvasniemen mukaan tuhoalueelta löytyi ainakin kahden suden jäljet.

    Susien hyökkäyksen kohteeksi joutuneessa porotokassa oli 200–300 poroa. Omistajat pelkäävät, että raatoja löytyy maastosta lisää.

    Suomen riistakeskuksen petoyhdyshenkilö Juha Mäkimartti tutki tuhopaikan ja totesi vahingot suden töiksi. Vasat oli tapettu päähän puremalla. Asiasta kertoi ensimmäisenä haukiputaalainen Rantapohja.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sudet
    poro
    Ii
    eläinhyökkäykset
    poronhoito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle