• Turvapaikanhakijoita ajetaan ahtaalle nyt koko EU:ssa − malli näyttää ja kuulostaa tutulta

    Komission esittämät keinot ovat kovia, mutta nekään eivät enää välttämättä riitä käänteen tekemiseen.
    Tilaajalle
    EU-komissio esittää, että karkotuspäätöksen saaneille perustetaan palauttamistenkeskuksia kolmansiin maihin. Niihin ei ole tarkoitus siirtää alaikäisiä eikä lapsiperheitä.
    EU-komissio esittää, että karkotuspäätöksen saaneille perustetaan palauttamistenkeskuksia kolmansiin maihin. Niihin ei ole tarkoitus siirtää alaikäisiä eikä lapsiperheitä. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset|Politiikka
    12.3.202518:00
    Analyysi
    Tapio Nurminen

    Sisäasioista vastaava komissaari, itävaltalainen Magnus Brunner sen sanoi saksalaiselle Frankfurter Allgemeine Zeitungille:

    ”Jos me demokraattisen keskustan puolueet emme uskalla tarttua tähän ongelmaan, menetämme täysin kansalaisten luottamuksen.”

    Ongelma, jota kaikki eivät edelleenkään suostu sellaiseksi myöntämään, on EU-alueelle suuntautuva pakolaisuus kaikkine lieveilmiöineen. EU-komissio yrittää nyt vastata haasteeseen palautusasetuksella. Ainakin paperilla se näyttää siltä, että ongelmaan todella tartutaan.

    Yhden maan kielteinen turvapaikkapäätös halutaan muuttaa koko Schengen-aluetta koskevaksi. Palautuspäätöksen saaneiden oikeuksia on tarkoitus rajoittaa ja velvoitteita lisätä huomattavasti.

    Jos palautettava ei tee yhteistyötä viranomaisten kanssa ja yrittää paeta, häntä voidaan pitää pidätettynä jopa kaksi vuotta. Jo pelkkä epäily rikoksista voi johtaa nopeutettuun pakkopalautukseen.

    Komissio esittää lisäksi, että kolmansiin maihin perustetaan ”palauttamiskeskuksia”. Niihin siirrettäisiin karkotuspäätöksen saaneet odottamaan palautusta joko lähtömaahan tai turvalliseen kolmanteen maahan.

    Siirrot eivät koskisi alaikäisiä eivätkä lapsiperheitä. Vielä ei tiedetä, mihin keskuksia perustetaan ja mikä niiden oikeudellinen status on.

    Vuonna 2023 lähes puoli miljoonaa laittomasti EU-alueella oleskelevaa maahanmuuttajaa sai karkotuspäätöksen. Vain joka viides heistä poistui EU:n alueelta. Kun samaan aikaa turvapaikan saaneiden kotouttaminen aiheuttaa yhä enemmän ongelmia ja ulkomaalaistaustaisten väkivallanteot lisääntyvät, on selvää, että poliittinen paine palautusten vauhdittamiseksi kasvaa jäsenmaissa.

    Lisää aiheesta
    • Supon päällikön Juha Marteliuksen mukaan Itämeren kaapelirikoissa tekojen tahallisuutta ja niiden taustalta mahdollisesti löytyvää valtiollista tekijää ei voida sulkea pois. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Politiikka | Venäjä tunnustelee Suomen heikkouksia liki päivittäin, varoittaa supo – "Koputellaan ovia ja katsotaan, minkälaiset lukot on"

    Suomen säätämää rajaturvallisuuslakia, jolla vastattiin Venäjältä tulevaan välineellistettyyn maahanmuuttoon, kauhisteltiin niin Suomessa kuin muissakin jäsenmaissa. Ja kauhistellaan edelleen. Siitä huolimatta Puolassa, Italiassa, Hollannissa, Tanskassa ja viimeisimpänä Saksassa on liikuttu samaan suuntaan. Nyt myös komissio vastaa huutoon samalta maistuvilla eväillä.

    EU on korjausliikkeensä kanssa vääjäämättä pahasti myöhässä.

    Kiristyvä politiikka koettelee voimassa olevan EU-lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten rajoja. Tällä perusteella vasemmisto ja vihreät yrittävät taklata uudistuksia sekä kansallisesti että EU-parlamentissa.

    Suomessa SDP poikkesi tästä rintamasta, kun rajaturvallisuuslakia säädettiin. Saksassa uusi tuleva liittokansleri, kristillisdemokraatti Friedrich Merz taivuttelee sikäläisiä demareita samaan käynnissä olevissa hallitusneuvotteluissa.

    Ei ole pelkästään mahdollista, vaan pikemminkin todennäköistä, että EU-parlamentin suurin ryhmä, keskustaoikeiston EPP, johon Suomen kokoomus ja Saksan kristillisdemokraatit kuuluvat, yrittää runnoa komission esityksen läpi parlamentin laitaoikeiston tuella.

    EU on korjausliikkeensä kanssa vääjäämättä pahasti myöhässä. Ongelmien on annettu kärjistyä vuoden 2015 pakolaiskriisistä lähtien. Parhaassakin tapauksessa komission esitys muuttuu sitovaksi asetukseksi vasta vuoden päästä kesällä ja pykälien jalkauttaminen käytäntöön voi sen jälkeen viedä vielä vuosia.

    Pahimmassa tapauksessa käy juuri niin kuin itävaltalaiskomissaari Brunner varoitti: iso osa eurooppalaisista menettää ulkomaalaisasioissa tyystin ja lopullisesti luottamuksensa maltillisen keskustan poliittisiin päätöksentekijöihin.

    Kirjoittaja on Maaseudun Tulevaisuuden Eurooppa-kirjeenvaihtaja.
    Lisää aiheesta
    • Kinnulan lukion opiskelijat, Kiinasta tullut Bhone Min Thant (toinen vasemmalta) sekä Myanmarista saapuneet Nguyen Quynh Mai (takana) ja Khin Sabel Nyi. Kuvassa myös opettaja Emmilotta Kinnunen ja rehtori Niko Aihio.

      Yhteiskunta | Pienten kuntien ulkomaalaiset lukiolaiset ansaitsevat koulupaikkansa – vaikka opetus maksaa, kokonaisvaikutus yhteiskunnalle on yksinomaan myönteinen

    • Mira Malliuksen (vas.) kuvittama ja Anna Elina Isoaron kirjoittama lastenkirja ilmestyi lokakuussa.

      Kirjallisuus | Mitä pakolaiset pakenevat? Eskarilaisen mietteet auttavat puhumaan sodan seurauksista lasten kanssa

    • Pääministeri Petteri Orpo (kok.) keskusteli ruotsalaisen virkaveljensä Ulf Kristerssonin (vasemmalla) kanssa ennen pakolaispolitiikkaan keskittyneen EU-huippukokouksen alkua Brysselissä.

      Politiikka ja talous | Eurooppa ei enää voi sanoa kaikille avosylin tervetuloa, mutta nyt ei myöskään pitäisi sortua sanomaan liian tylysti tervemenoa

    Artikkelin aiheet
    turvapaikanhakijat
    EU-politiikka
    pakolaisuus
    palautusjärjestelmä
    rajaturvallisuuslaki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa