

Olkiluoto 3:n vuosihuoltoihin tuli kahdeksan päivän lisäaika. Teollisuuden Voima tiedotti viikonlopun alla uudesta aikataulusta ja vuosihuollon aikana löytyneistä uusista vioista ja tarkastuslaitteiden teknisistä ongelmista.
OL3:n vuosihuollot alkoivat jo 2. maaliskuuta. Huoltoihin osallistuu noin 1 100 ulkopuolista ammattilaista. Yhteensä huoltotöissä on noin 1 500 ydinvoima- ja prosessitekniikan ammattilaista.
OL3:ssa tehdään ensimmäisen vuosihuollon aikana perusteellinen polttoaineen tarkistus. Koskaan aikaisemmin ydinpolttoainetta ei ole tutkittu vuosihuollon aikana niin tarkoin kuin nyt.

Teollisuuden Voiman polttoainetöiden vastaava Vesa Leskinen kertoo TVO:n sivuilla, että koko OL3:n reaktorin sydän tyhjennetään:
”Tutkimuksilla halutaan selvittää, miten OL3:n käyttämä polttoainetyyppi on käyttäytynyt koekäytön ja ensimmäisen kaupallisen tuotantojakson aikana. TVO:n väelle ja paikalle saapuville ulkopuolisille asiantuntijoille tämä merkitsee 20 vuorokauden ajan ympärivuorokautista työskentelyä. Kaikkiaan polttoainetarkistuksiin tulee 26 ulkopuolista asiantuntijaa ja meidän on TVO:n edustajina valvottava kaikkia töitä.”
Olkiluodon kolme voimalayksikköä tuottivat vuonna 2023 sähköä yhteensä 24,67 terawattituntia, lähes kolmanneksen Suomen koko sähköntuotannosta.
Nyt Teollisuuden Voiman kolmen voimalan tehoista ja tuotannosta teholtaan 1 600 megawatin OL3 on poissa pelistä, kunnes huolto päättyy.
Suomen sähköhuolto selvisi maaliskuun takatalvesta, eikä markkinoilla nähty hintapiikkejä tammikuun alun tapaan.
Viestintäpäällikkö Johanna Aho kertoo Olkiluoto 3:n vuosihuoltojen siirtyvän tulevina vuosina myöhemmälle kesään ja syksyyn. Kesällä myös sähköntarve Suomessa on talvikautta vähäisempää.
”OL3 käynnistettiin maaliskuussa 2023, ja tietyt testit oli tehtävä vuoden kuluessa”, Aho perustelee nyt tehtävää mittavaa huoltokatkoa.
OL3:n kaupallinen sähköntuotanto alkoi 16.4.2023, mutta jo saman vuoden maaliskuussa voimalaa kokeiltiin täydessä tuotannossa.
Vuonna 2025 OL3:n vuosihuolto on kesällä ja vuosina 2026 ja 2027 syksymmällä.
Ydinvoimaloiden vuosihuoltojen kierrossa ja ajoituksessa otetaan huomioon myös niihin erikoistuneen henkilöstön saatavuus.
OL3:n reaktorin sydämessä on yhteensä 242 polttoainenippua. TVO:n yhteiskuntasuhteista vastaava Juha Poikola kertoo, että osa polttoainesauvoista vaihdetaan vuosittain uusiin.
TVO:lle polttoaine-elementit tulevat Saksasta, Espanjasta ja Ruotsista. Niissä oleva uraani on louhittu Kanadassa, Australiassa ja Kazakstanissa.

Voimalan noin 20 000 venttiiliä huolletaan ja tarkastetaan, tiivisteitä avataan ja automaatiota päivitetään.
Olkiluoto 3:n generaattorin osalta vuosihuollot 2024 valmistuivat 8. huhtikuuta. Generaattori muuttaa sähköenergiaksi turbiinin liike-energian, joka on saatu aikaan höyrystämällä vettä ydinreaktion tuottamalla lämpöenergialla.
Generaattorin huoltoon osallistuneista valtaosa kuului generaattorin toimittajan eli Siemensin henkilöstöön. Huoltoporukkaan kuuluneista osa oli ollut Olkiluodossa jo koekäyttövaiheessa.

Kun teholtaan maailman suurin ydinvoimala taas parin viikon kuluttua käynnistetään, käynnistysluvan antaa Säteilyturvakeskus STUK. Sen jälkeen voimalaa operoiva TVO tekee käynnistyspäätöksen.
Olkiluoto 1:n vuosihuollon vuoro on toukokuussa ja OL2:n huhtikuussa. Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2 tuottavat sähköä normaalisti yhteensä noin 1 780 MW:n teholla.
OL1-yksikkö alkoi tuottaa ensimmäisen kerran sähköä yhteiskunnalle syyskuussa 1978 ja OL2-yksikkö helmikuussa 1980.

Teollisuuden Voiman omistama ja rakennuttama Olkiluoto 3 aloitti tuotantonsa maaliskuussa 2023. OL3-ydinvoimalaitosyksikön suunniteltu käyttöikä on vähintään 60 vuotta.
Generaattorin akselilla on tehoa 2,2 miljoonaa hevosvoimaa.
Turbiinin akselin kokonaispituus on 68 m. Turbiini pyörii noin 1500 kierroksen minuuttivauhdilla.
Ydinvoimalaitoksen reaktorissa on polttoaineena 128 tonnia uraania. Vuoden aikana sitä käytetään noin 32 tonnia.
Kaikki OL3:n käytön aikana syntyvä käytetty ydinpolttoaine tullaan sijoittamaan pysyvästi Posivan omistamaan ja Olkiluodon kallioon louhittuun ONKALOon.
Pumppuja laitokselta löytyy yli 700, moottoreita reilut 4100 ja venttiileitä jopa päälle 27 000.
Lauhduttimen läpi menee merivettä 53 m3/s. Se on enemmän kuin Kyröjoen keskivirtaama (43 m3/s).