• Kaustisen mönkijäturmaa tutkitaan kuolemantuottamuksena – poliisin tietojen mukaan tien sulkeva kettinki oli viritetty vain joitakin päiviä ennen turmaa

    Yksin liikkeellä ollut mies törmäsi turpeenottopaikalle johtavan tien yli viritettyyn kettinkiin.
    Poliisi tutkii tapausta kuolemantuottamuksena ja vaaran aiheuttamisena. Kuvituskuvaa.
    Poliisi tutkii tapausta kuolemantuottamuksena ja vaaran aiheuttamisena. Kuvituskuvaa. Kuva: Onni Ojala
    Uutiset
    11.8.202018:27
    STT

    Kaustisella Keski-Pohjanmaalla perjantaina tapahtuneesta mönkijäonnettomuudesta on aloitettu esitutkinta, kertoo poliisi.

    Onnettomuudessa kuoli vuonna 1981 syntynyt mies. Yksin liikkeellä ollut mies oli ajanut mönkijällä turpeenottopaikalle johtavaa tietä, kun hän oli törmännyt tien yli viritettyyn kettinkiin. Mies kuoli turmapaikalla.

    Poliisi kertoo selvittävänsä esitutkinnassa muun muassa tapahtuman olosuhteita ja sitä, onko kuljettajalla ollut mahdollisuuksia havaita tien yli kulkenutta kettinkipuomia.

    Tapausta tutkitaan tässä vaiheessa kuolemantuottamuksena ja vaaran aiheuttamisena.

    Tutkinnanjohtaja Anders Åfors Pohjanmaan poliisista kertoo STT:lle, ettei vielä ole tiedossa, kuka oli virittänyt kettingin tien yli ja oliko kettingin laittamisesta annettu jonkinlainen määräys.

    Onnettomuus tapahtui syrjäisellä metsäautotiellä perjantaina noin kello 13:n ja 19:n välillä. Mönkijällä ajanut mies ei ilmeisesti huomannut kettinkiä tai oli havainnut sen liian myöhään.

    Åforsin mukaan mies oli jarruttanut, mutta siitä huolimatta törmännyt kettinkiin. Åfors kertoi eilen, että kuljettaja todennäköisesti putosi mönkijän kyydistä, kun kettinki osui joko mieheen itseensä tai mönkijään.

    Turpeenottopaikalle menossa ollut henkilö löysi uhrin kuolleena turmapaikalta.

    Åfors kertoo, että turpeenottopaikalle johtava tie oli aiemmin ollut vapaasti ajettavissa. Poliisin saaman tiedon mukaan tie olisi suljettu kettingillä elokuun 2. tai 3. päivä eli alle viikko ennen viime perjantain onnettomuutta.

    "Siitä on keskusteltu muun muassa jonkin metsästysporukan kokouksessakin, että se on vaarallinen", Åfors sanoo.

    Åforsin mukaan esitutkinnan aloittamisesta päätettiin sen jälkeen, kun hän oli tutustunut muun muassa valokuviin turmapaikalta sekä keskustellut syyttäjän kanssa.

    "Olimme samaa mieltä, että tässä pitää selvittää, mikä tähän johti", Åfors sanoo.

    Artikkelin aiheet
    Kaustinen
    mönkijäonnettomuus
    kuolemantuottamus
    poliisitutkinta
    turpeenottopaikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle