• Yrittämisen suosio hiipuu edelleen

    Uutiset
    6.8.201416:00
    Matti Riitakorpi

    Uusia yrityksiä perustettiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yli 10 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Määrä on ollut laskussa jo useampana vuonna.

    Riskejä ei haluta tällä hetkellä ottaa, sanoo Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen.

    ”Lähitulevaisuus ei välttämättä näytä lupaavalta uudelle yrittäjälle. Rahoituksen saaminen voi nyt olla hyvin vaikeaa”, Malinen toteaa.

    Pienten ja keskisuurten yritysten rahoitustilanne on muuttunut.

    Yrityksen ostajan on entistä vaikeampi saada tarvittavia varoja kasaan muun muassa pankkisääntelyn vuoksi. Aika on vaikea myös sukupolvenvaihdoksille ja yritysten myynnille.

    ”Pankit ovat aiempaa tarkempia, mutta muitakin rahoituskeinoja on. Tätä korvaavaa rahoitusta saavat helpommin uudenlaiset ja innovatiivisiksi ajatellut yritykset kuin perinteisempien toimialojen pienet ja keskisuuret yritykset. Perinteisillä toimialoilla olisi silti aivan yhtä lailla kysyntää”, Malinen kertoo.

    Tammi–maaliskuussa 8 710 uutta yritystä aloitti toimintansa, kertoo Tilastokeskus. Viime vuoden alkuneljänneksellä yrityksiä aloitti tuhat enemmän.

    Aloittaneiden yritysten osuus kaikista yrityksistä oli 2,6 prosenttia.

    Eniten uusia yrityksiä syntyy Uudellamaalla. Siellä perustamisinto on myös hiipunut eniten.

    Toiseksi eniten yrityksiä aloitettiin Varsinais-Suomessa, kolmantena tilastoissa on Pirkanmaa.

    Vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä toimintansa lopetti 11 304 yritystä, eli 3,3 prosenttia kaikista yrityksistä.

    Tammi–toukokuussa kaupparekisteriin merkittiin 7 645 lopettanutta yritystä tai yhtiön purkautumista.

    Konkurssimenettelyn kautta lopettaneita oli 319.

    Tilastokeskuksen mukaan tammi–toukokuussa 2014 pantiin vireille 1 350 konkurssia, mikä on 4,5 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

    Malisen mukaan suurin osa suomalaisista lopettaa yrityksensä kunnialla.

    ”Vaikka konkurssien määrä on välillä ollut kasvussa, suurin osa suomalaisista yrityksistä lopetetaan asiallisesti niin, että kaikki velvoitteet hoidetaan”, hän sanoo.

    Tällä hetkellä merkittävimmät syyt yritysten lopettamiseen liittyvät yleiseen taloustilanteeseen, joka on ollut pitkään huono.

    ”Tilanne vaikuttaa erityisesti kotimarkkinoilla toimiviin yrityksiin. Kysyntää ei vain ole riittävästi”, Malinen sanoo.

    Malinen muistuttaa, että hyvinäkin vuosina yrityksiä aina lopettaa.

    ”On yrityksiä, jotka pystyvät uusiutumaan, ja sitten on niitä, joiden elinkaari luonnollisesti päättyy.”

    Malinen muistuttaa, ettei lopettaminen aina tarkoita sitä, että yrittäjä lopettaa. Suomessa on useita sarjayrittäjiä, jotka perustavat lopetetun tilalle uuden yrityksen.

    MATTI RIITAKORPI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    yrittäjyys
    taloustilanne
    pk-yritykset
    konkurssi
    Tilastokeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria