• Eduskunta hyväksynee tänään potilasturvallisuuslain – voi vaikuttaa jo tiistaina alkavaksi ilmoitettuun lakkoon Helsingissä

    Hoitajien pitkään jatkunutta työkiistaa on tarkoitus sovitella jälleen tänään valtakunnansovittelijan toimistolla.
    Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) sanoi lauantaina Ylen Ykkösaamun haastattelussa, että laki voisi astua voimaan jo myöhään tänään. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) sanoi lauantaina Ylen Ykkösaamun haastattelussa, että laki voisi astua voimaan jo myöhään tänään. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Politiikka
    19.9.202207:06
    STT–

    Tunteita kuohuttanut potilasturvallisuuslaki on tarkoitus hyväksyä tänään eduskunnassa. Lailla voitaisiin velvoittaa hoitajia suojelutyöhön työtaistelun aikana. Lisäksi se antaisi aluehallintovirastoille mahdollisuuden siirtää tai keskeyttää lakkoja viikon ajaksi enintään neljä kertaa.

    Lakiesityksen sisällöstä päätettiin perjantaina eduskunnan täysistunnon ensimmäisessä käsittelyssä, ja tänään on tarkoitus päättää lain hyväksymisestä.

    Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) sanoi lauantaina Ylen Ykkösaamun haastattelussa, että laki voisi astua voimaan jo myöhään tänään, jolloin sillä voisi olla vaikutusta huomenna alkavaksi ilmoitettuun lakkoon. Hoitajajärjestöt Tehy ja Super ovat ilmoittaneet aloittavansa tiistaina neljä päivää kestävän lakon Helsingin kaupungin eteläisessä kotihoitoyksikössä.

    Hoitajajärjestöt ovat arvostelleet potilasturvallisuuslakia, koska ne katsovat sen loukkaavan vakavasti hoitajien perusoikeuksia. Järjestöjen mukaan laki veisi toteutuessaan hoitajilta työtaisteluoikeuden ja syventäisi hoitajapulaa. Ne järjestivät perjantaina eduskuntatalon edustalle päättyneen mielenosoituksen lakia vastaan.

    Ministeri Lindénin mukaan lakia olisi mahdollista soveltaa myös joukkoirtisanoutumisissa, joita Tehy ja Super ovat ilmoittaneet valmistelevansa.

    Hoitajien pitkään jatkunutta työkiistaa on tarkoitus sovitella jälleen tänään valtakunnansovittelijan toimistolla.

    Artikkelin aiheet
    potilasturvallisuuslaki
    hoitajien lakko
    Eduskunta
    Tehy
    Super
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa