• Syksyksi odotetaan taas koronaviruksen epidemia-aaltoa – THL suosittelee rokotuksia tietyille ryhmille

    Koronarokotuksen tehosteannoksia suositellaan syksyllä yli 75-vuotiaille ja riskiryhmille.
    THL:n mukaan koronaviruksen odotetaan aiheuttavan syksyllä jälleen jonkinasteisen epidemia-aallon Suomessa. Arkistokuva.
    THL:n mukaan koronaviruksen odotetaan aiheuttavan syksyllä jälleen jonkinasteisen epidemia-aallon Suomessa. Arkistokuva.  Kuva: LEHTIKUVA / Markku Ulander
    Uutiset|Terveydenhuolto
    26.5.202510:28
    STT–

    Koronarokotusten tehosteannoksia suositellaan ensi syksynä yli 75-vuotiaille ja tietyille riskiryhmille, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

    Tehosteannosta suositellaan myös vakavasti immuunipuutteisille, ja iäkkäille hoivakodeissa asuville, omaishoidettaville sekä säännöllisen kotihoidon piirissä oleville.

    THL suosittelee tehosteannoksia myös niille yli 18-vuotiaille, joilla on useampia vakavalle koronataudille altistavia sairauksia.

    THL:n mukaan koronaviruksen odotetaan aiheuttavan syksyllä jälleen jonkinasteisen epidemia-aallon Suomessa. Rokotukset tulisi THL:n mukaan aloittaa viimeistään samaan aikaan influenssarokotusten kanssa lokakuusta alkaen.

    Suositukset perustuvat Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän ja THL:n yhteisiin arvioihin.

    Lisää aiheesta
    • Kiinassa koronapandemian aiheuttamat toimet olivat erityisen raskaita. Saksalaismedian mukaan Saksan ulkomaantiedustelu arvioi, että virus olisi karannut laboratoriosta Kiinassa. LEHTIKUVA / AFP.

      Ulkomaat | Viisi vuotta sitten maailmaa ravistelleen pandemian alkuperä puhuttaa yhä – tarttuiko koronavirus eläimistä ihmisiin vai vuotiko se Wuhanin laboratoriosta?

    • Tilastokeskus julkisti tuoreen kuolemansyytilaston torstaina. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.

      Terveydenhuolto | Suomalaisia kuolee yhä eniten verenkiertoelinten sairauksiin – huumeisiin kuoli ennätyksellisen määrä ihmisiä

    • Hinkuyskä ja mykoplasmatartunnat ovat vaivanneet varsinkin lapsia ja nuoria tänä syksynä.

      Terveydenhuolto | Mietityttävätkö syksyn flunssakierteet? Hinkuyskää ja mykoplasmaa liikkunut poikkeuksellisen paljon

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    rokotus
    THL
    epidemia
    riskiryhmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle