• Vuoden kylässä eletään täysillä

    Uutiset
    1.9.201416:00
    MT toimitus

    ”Kylä, joka elää täysillä!” julistetaan Vuolenkosken nettisivuilla. Se pitänee paikkansa, sillä maalaiskylä on valittu valtakunnalliseksi vuoden kyläksi vuosimallia 2014.

    Kymijoen rannalla sijaitsevan paratiisin asukkaat ovat onnellisia ja yhteishenki kukkii. Talikkoon tartutaan herkästi ja naapuria autetaan aina.

    Mitenkään eristyksissä Vuolenkoskella ei elellä, sillä yhteydet lähikaupunkeihin Lahteen, Heinolaan ja Kouvolaan, ovat hyvät.

    Vuolenkoski on valittu jo kolmesti vuoden kymenlaaksolaiseksi kyläksi. Mainintoja paikkakunnan voimatahtoisuudesta löytyy jo myöhäiskeskiajalta.

    Samalla talkoohengellä jatketaan yhä.

    Esimerkkejä asukkaiden yhteisistä puhteista ovat kolmen kilometrin pituinen, valaistu kevytväylä, kolmentuhannen kävijän kesätapahtuma Veteraanitraktorien vetokisat ja kuudentoista hengen ylläpitämät verkkosivut vuolenkoski.fi.

    Kylätapahtumia järjestetään vuosittain kolmisenkymmentä ja niiden lisäksi on muuta vilkasta seura- ja harrastustoimintaa.

    Vuolenkoskella toimii myös Suomen ensimmäinen kyläläisten itsensä omistama elinkeino- ja kehitysyhtiö, Omakylä Vuolenkoski Oy.

    Yhtiö tarjoaa poikkeuksellisen tavan asua maaseudulla asemakaava-alueella, kunnallistekniikan piirissä.

    Vuolenkoskella majailee osaajia joka lähtöön. Liki viidensadan asukkaan kylässä uurastaa 70 yrittäjää. Uusia kyläläisiä syntyi viime vuonna kymmenkunta.

    Uudet asukkaat ja mökkiläiset otetaan avosylin vastaan. Siivittääkseen positiivista muuttoliikettä kylätoimikunta perusti tonttipankin. Vuosituhannen vaihteesta asti Vuolenkoskelle onkin muuttanut yhdestä kahteen lapsiperhettä joka vuosi.

    ”Tervetuloa meille, saatat jäädä näille teille!” kuuluu toinen kyläläisten viljelemä iskulause.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Vuolenkoski
    vuoden kylä
    maaseutu
    yhteisöllisyys
    kylätoiminta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria