• VR:n junissa maskipakko huomisesta alkaen

    Junissa on ollut vahva maskisuositus jo viime syksystä alkaen.
    VR:n juniin tulee huomenna maskipakko.
    VR:n juniin tulee huomenna maskipakko. Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Uutiset
    10.3.202113:58
    STT

    VR asettaa maskipakon toistaiseksi kaikkiin VR:n kauko- ja lähijuniin huomisesta alkaen. Jos on terveydellinen este, maskia ei kuitenkaan tarvitse käyttää.

    VR kertoo, että viimeisimmän asiakaskyselyn mukaan 65,5 prosenttia sen asiakkaista on toivonut maskipakkoa juniin. Asiakkaiden toiveiden lisäksi päätöstä perustellaan heikentyneellä koronatilanteella.

    Junissa on ollut vahva maskisuositus jo viime syksystä alkaen. Parhaimmillaan jopa 90 prosenttia matkustajista on käyttänyt maskia, joskin maskinkäyttö vaihtelee alueittain.

    VR arvioi, että terveydelliset syyt voivat olla este maskinkäytölle pienellä osalla asiakkaista. Yhtiön mukaan nämäkin asiakkaat ovat tervetulleita junaan. Heiltä ei vaadita erillistä todistusta terveydellisistä esteistä, vaan asian toteaminen henkilökunnalle riittää.

    "Huomautamme maskittomuudesta, ja ratkomme tilanteet yhteistyössä asiakkaan kanssa. Jos maski unohtui kotiin, voi sen ostaa junahenkilökunnalta kaukoliikenteen junissa", sanoo matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola tiedotteessa.

    Simolan mukaan junissa ei ole koko epidemian aikana todettu yhtään tartuntaa asiakkailla tai henkilökunnalla.

    "Haluamme, että tilanne säilyy yhtä hyvänä myös nämä pandemian viimeiset kuukaudet", Simola jatkaa.

    "VTT:n ja kansainvälisten tutkimusten mukaan tartunnan saamisen riski joukkoliikennevälineissä on hyvin pieni maskia käyttämällä. Tällä viikolla alkaneen sulkutilan myötä koemme luontevaksi ja vastuulliseksi ottaa käyttöön maskipakon kaikkiin juniimme."

    Artikkelin aiheet
    VR
    maskipakko
    junaliikenne
    koronapandemia
    terveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria