• Susirajan erämessuilla näytön paikka

    Uutiset
    17.6.201316:00
    MT toimitus

    JOENSUU (MT)

    Viime perjantaina avattiin ensimmäistä kertaa Susirajan erämessut -nimellä järjestettyjen erämessujen portit. Aiemmin erämessut on pidetty Kolilla, mutta nyt tapahtuma tuotiin Joensuun Areenalle uudella nimellä.

    ”Tämä on meille näytön paikka. Nyt mitataan, riittääkö vetovoima”, totesi järjestelypäällikkö Eki Lintunen perjantaina.

    Kävijätavoitteeksi asetettiin 20 000. Näytteilleasettajia messuille saatiin tavoiteltu määrä, yli 250. ”Se on kaksinkertainen Kolin erämessuihin verrattuna.”

    Joensuu Areenan etuja ovat muun muassa katettu sisätila ulkokenttien lisäksi sekä Koliin verrattuna sujuvammat liikennejärjestelyt.

    Lintunen kertoo vierailleensa muilla aiemmin tänä vuonna järjestetyillä erämessuilla. Hän harmittelee, että varsinaiseen messuteemaan, eli eräharrastukseen, liittyvän tarjonnan osuus on joillain messuilla ollut pieni.

    ”Varsinainen aihepiiri on kokenut inflaation. Messuosastoista kolmasosa on saattanut olla ruokapaikkoja, kolmasosa hattaranmyyjiä ja vain kolmasosa eräharrastukseen liittyviä osastoja.”

    Carl Zeiss Oy:n maajohtaja Jukka Ketola oli esittelemässä kiikareita ja kiikaritähtäimiä erämessuyleisölle.

    ”Nämä ovat tuotteita, joita pitää ehdottomasti päästä kokeilemaan ennen ostopäätöstä. Kauppoja ei välttämättä tehdä heti messuilla.”

    Ketola toivoo messujärjestäjiltä malttia messuosastojen neliöhintoihin.

    ”Oulun Erämessut ovat meidän päätapahtuma. Messuosaston hinta kohoaa noin 10 000 euroon, kun mukaan lasketaan neliöhinnan lisäksi osaston rakentaminen.”

    Susirajan erämessuilla Ketola esitteli tuotteita paikallisten aseliikkeiden osastolla.

    SARI PENTTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Susirajan erämessut
    Joensuu
    erämessut
    eräharrastus
    messutapahtumat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria