• ”Valion toimintalogiikkaa ei ymmärretä”

    Uutiset
    7.7.201416:00
    Jukka Lehtinen

    Markkinaoikeuden päätös langettaa Valiolle 70 miljoonan euron seuraamusmaksu määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä Kilpailu- ja kuluttajaviraston esityksen mukaisesti ei saa Aalto-yliopiston professorin Jaakko Asparan hyväksyntää.

    Aspara on kirjoittanut yhdessä professori Kari Hopun kanssa saalistushinnoittelusta artikkelin, joka julkaistaan syksyllä Liiketaloudellisessa aikakauskirjassa.

    Artikkelin mukaan määräävässä markkina-asemassa oleva yritys voi joutua saalistushinnoitteluepäilyn kohteeksi, kun se kilpailee hinnalla.

    Artikkeli ei suoraan käsittele Valion tapausta, mutta siinä tarkastellaan kahta tuomion kannalta keskeistä asiaa, raaka-ainetta moneksi lopputuotteeksi jalostavaa yritystä ja tuottajaosuuskuntamuotoa.

    ”Nähdäkseni Kilpailuvirasto ja markkinaoikeus eivät ole ymmärtäneet kumpaakaan näistä kahdesta logiikasta”, Aspara kommentoi tapausta Taloussanomille perjantaina.

    Viranomaiset ovat katsoneet, että Valion kanssa yhtä tehokas kilpailija ei olisi voinut toimia markkinoilla kannattavasti.

    ”Yhtä tehokasta kilpailijaa” ei kuitenkaan määritellä tarkemmin.

    Valio jalostaa maitoa moneksi tuotteeksi. Asparan mukaan tehokkuutta ei voi näin ollen tarkastella vain yhden matalan jalostusasteen tuotteen, eli perusmaidon, osalta.

    ”Tehokkuus muodostuu kaikista tuotteista”, Aspara sanoo.

    Yritys tekee siis maidosta ensisijaisesti korkean jalostusasteen tuotteita, kuten jugurtteja ja juustoja, ja ”jäljelle jäävästä” raaka-aineesta perusmaitoa.

    Markkinaoikeuden ylituomari Kimmo Mikkola sanoi Helsingin Sanomissa viime viikolla, että Valion johdon sähköpostit paljastivat saalistushinnoittelun.

    Valion mukaan sähköpostit olivat ”värikästä kielenkäyttöä”.

    Aspara arvioi koko tuomion nojaavan ainoastaan Valion johdon sähköposteihin.

    Pelkkä sähköposteista tehty tulkinta kilpailijan ajamisesta ahtaalle ei Asparan mukaan riitä tuomioon saalistushinnoittelusta.

    Professoreiden kirjoittamassa artikkelissa todetaan hinnanalennusten ja kilpailijan ajamisen ahtaalle olevan osa normaalia kilpailua.

    ”Asiasta ei tee laitonta, jos siitä kirjoitetaan värikkäällä kielellä”, Aspara sanoo.

    JUKKA LEHTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Valio
    markkinaoikeus
    kilpailuoikeus
    saalistushinnoittelu
    Jaakko Aspara
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria