• Keskustan Tölli: Sote ei muuta perustuslakia

    Perustuslakia ei muuteta sote-uudistuksen vuoksi, sanoo perustuslakivaliokunnan ja sote-ohjausryhmän jäsen Tapani Tölli (kesk.).
    Uutiset
    29.10.201408:00
    MT toimitus

    ”Tärkeintä on ratkaista perustuslakiongelmat ja nähdä, ovatko puolueet yhä sitoutuneita uudistukseen”, Tölli sanoo.

    Töllin mukaan perustuslakivaliokunnan kiireet eivät ole peruste sote-lain lykkäämiselle. Valiokunta käsittelee lakiluonnosta, kun se on annettu eduskunnalle näillä näkymin marraskuussa.

    Töllin mukaan puoluejohtajien alkuperäinen sopimus oli selvä, ja myös perustuslailliset ongelmat olivat tiedossa jo kesäkuussa.

    Useat professorit, Kuntaliitto ja muun muassa eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) ovat pitäneet ongelmana, että kunnalle annettaisiin tehtäviä sote-alueen päätöksillä, eikä lain nojalla.

    Myös kuntien muuttuminen sote-alueiden rahoitusautomaateiksi nähtiin perustuslain vastaiseksi kuntien itsehallinnon näkökulmasta.

    Hallitus perustelee sote-uudistusta julkisten menojen hillinnällä. Uusien sote-alueiden on määrä aloittaa vuonna 2016 ja uusien palvelukokonaisuuksien olla käytössä vuonna 2017.

    Artikkelin aiheet
    Tapani Tölli
    sote-uudistus
    perustuslakivaliokunta
    perustuslaki
    suomen politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle