• Vasikat sulattivat lukiolaisten sydämet Siilinjärvellä

    Lukiolaiset ovat harvemmin nähtyjä vierailijoita maatiloilla.
    Kuopion Kallaveden lukiolaisten syventävän opinto-ohjauksen kurssin opiskelijoiden sosiaalisen median päivityksissä näkyi viime viikolla vasikoita.
    Kuopion Kallaveden lukiolaisten syventävän opinto-ohjauksen kurssin opiskelijoiden sosiaalisen median päivityksissä näkyi viime viikolla vasikoita. Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset
    31.3.201611:00
    Sari Penttinen

    Kevätkuukaudet ovat 
maatilavierailujen kulta-aikaa. Etenkin päiväkotiryhmät sekä ala- ja yläkoululaiset retkeilevät innokkaasti.

    Maaseutuammattiin ry:n toiminnanjohtaja Niina Mäntyniemi ilahtui, kun sai järjestää kuopiolaisen Kallaveden lukion opinto-ohjauksen syventävän kurssin opiskelijoille vierailun Hanna-Liisa Nousiaisen ja Heikki Vartiaisen maitotilalle Vanhaanpaikkaan Siilinjärvelle.

    ”Toukokuu erityisesti on kiireistä aikaa, koululaiset retkeilevät mielellään silloin. Toisaalta se on myös kiireistä aikaa maatiloilla, joten aikataulujen sovittelussa on omat haasteensa”, kertoo Mäntyniemi.

    Maaseutuammattiin ry pitää luonnonvara-alaa esillä ja toimii alan tunnettuuden puolesta Pohjois-Savossa.

    Nousiaisen ja Vartiaisen vajaan 70 lypsävän robottinavetassa on ennenkin tepastellut sekä pieniä että jo aikuisikään ehtineitä vierailijoita.

    ”Pienet lapset puhua pulputtavat estoitta näkemästään ja kyselevät. Yläkoululaisten joukosta löytyy aina muutama, jotka kommentoivat kaikkea hyvin rehvakkaasti”, kuvailee Nousiainen.

    Navetassa lukiolaisista erottuvat ne, jotka ovat tottuneet eläimiin ja haluavat rapsutella lypsyä odottavia lehmiä ja ne, jotka mieluummin siirtyvät käytävällä eläimen ulottumattomiin. Eläinten suuri koko aiheuttaa ihmetystä, lehmien odotettiin olevan pienempiä.

    Koska lukiolaisten kurssisisältöön kuuluu yrittäjyys, tuo Nousiainen hyvin esille, miten maatilalla saa ja täytyy löytyä sekä toimitusjohtajan että suorittavan työn tekijän ominaisuuksia.

    ”Taloustaidot, sairaanhoitajan sekä eläinlääkärin kyvyt ovat eduksi, kuten myös tekniikan hallitseminen”, hän luettelee.

    Tilavierailun aikana pisimmän korren huomion saamisessa vetivät vasikat. Niitä ihailtiin, rapsuteltiin ja kuvailtiin. Useat vasikoista päätyivät varmasti osaksi sosiaalisen median päivityksiä.

    Artikkelin aiheet
    maatila
    lukiolaiset
    vasikat
    Siilinjärvi
    opintoretki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria