• Suomessa todettu 30 uutta koronatartuntaa, Kuhmon kaupunki alkaa purkaa sulkutoimiaan porrastetusti ensi viikolla

    Kainuun soten mukaan tämän viikonlopun aikana saaduissa testituloksissa ei ole löytynyt uusia koronatartuntoja. Karanteenissa on yhä noin 200 ihmistä.
    Uusia koronatartuntoja on todettu Suomessa THL:n mukaan 30.
    Uusia koronatartuntoja on todettu Suomessa THL:n mukaan 30. Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa
    Uutiset
    6.9.202014:27
    STT

    Suomessa on raportoitu tänään 30 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kahden viime viikon aikana on raportoitu 371 tartuntaa, mikä on 35 enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

    Seitsemän viime päivän aikana tartuntoja on todettu 214, kun edellisten seitsemän päivän summa oli 157.

    Sairaalahoidossa olevien määrä ja mahdolliset kuolemantapaukset ilmoitetaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Perjantain tietojen mukaan Suomessa on todettu yhteensä 335 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Sairaalahoidossa oli perjantain tietojen mukaan 14 ihmistä, joista yksi tehohoidossa.

    Pirkanmaalla on löytynyt neljä uutta koronatartuntaa Fimlabin eilen tutkimista näytteistä. Tampereen yliopistollisen sairaalan mukaan kaksi tartunnoista liittyy opiskelijoilla aiemmin todettuun tartuntaketjuun. Yksi tartunnoista on saatu todennäköisesti ulkomailta.

    Kuhmossa koronavirustilanne on helpottamassa elokuun lopun tartuntaryppään jäljiltä, kertoo Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä.

    Kainuun soten mukaan tämän viikonlopun aikana saaduissa testituloksissa ei ole löytynyt uusia koronatartuntoja. Karanteenissa on yhä noin 200 ihmistä.

    Kuhmossa viime viikon perjantaina ilmenneestä korona-altistumisesta on toistaiseksi löytynyt 25 koronatartuntaa. Tartunnoista 23 todettiin Kuhmossa, yksi Sotkamossa ja yksi Kajaanissa.

    Lähiviikkoina on mahdollisesti odotettavissa joitakin samaan ryppääseen liittyviä yksittäisiä tartuntoja, mutta varsinainen epidemia on toistaiseksi ohi, kuntayhtymä sanoo.

    Kainuun sote purkaa huomenna vierailukiellot vanhustenhoidon hoitokodeissa ja hoivayksiköissä Kuhmoa lukuun ottamatta.

    Kuhmon kaupunki alkaa purkaa sulkutoimiaan porrastetusti ensi viikon aikana. Kuhmo oli pitänyt kiinni viime maanantaista lähtien muun muassa kirjaston lukusalin, nuorisotilan sekä uimahallin ja kuntosalit.

    Kasvomaskisuositus on yhä voimassa koko Kainuussa.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Kuhmo
    Kainuun sote
    THL
    sulkutoimet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria