• Nordean maatalousjohtaja lähtee

    Johtaja Timo Jaakkola lähtee Nordeasta - seuraajan työnkuvaan kuuluu maatalouden ohella muutakin yritystoimintaa. Muutkin pankit ovat järjestelleet maatalouspuoliaan uusiksi.
    Kuva: Nordea
    Uutiset
    25.1.201607:44
    Tuure Kiviranta

    Nordea pankin maatalouden asiantuntijajohtaja Timo Jaakkola siirtyy toimitusjohtajaksi Tampereella ammattiopistoa ylläpitävään Ahlmanin Koulun säätiöön.

    Jaakkolan tehtävät Nordeassa siirtyvät Pohjanmaan aluejohtaja Timo Kalliomäelle hänen nykyisen toimensa oheen.

    Jaakkolan mukaan Nordean maatila-asiakkaiden palveluun henkilövaihdos ei ainakaan tässä vaiheessa vaikuta, mutta uusi vetäjä tuo tietenkin mukanaan myös omat ajatuksensa . Toisaalta suuri osa Nordean maatila-asiakkaista on Pohjanmaalla, jolloin muutos vie Nordeaa lähemmäs asiakkaita.

    Suomessa maatilat ovat Nordean kokonaisuudessa pieni mutta arvokasasiakasryhmä, Jaakkola sanoo.

    Viimeisen viiden vuoden aikana Jaakkola arvioi Nordean markkinaosuuden maatilojen lainoittajana hiukan laskeneen, sillä Nordea on ajanut lainoissa tiukkaa kannattavuuslinjaa.

    "Mieluummin rahoitetaan vähemmän, mutta kannattavia tiloja, kuin että haetaan suurempaa markkinaosuutta."

    Tanskassa maatilat ovat Nordealle merkittävä asiakasryhmä ja Tanskan maatilojen vaikeudet ovat heijastuneet pankkeihin. Viime vuosikymmenellä Tanskassa pellon hinta romahti 40 prosenttia. Lisäksi Tanskassa hinnat heittelehtivät maailman markkinoiden mukaan vielä enemmän kuin Suomessa.

    "Tanskasta on opittu mitä ei kannata tehdä", Jaakkola toteaa.

    Muutkin pankit ovat järjestelleet maatalouspuoltaan viime aikoina. Viime keväänä OP-ryhmä siirsi maa- ja metsätalousfinanssien ryhmänsä osaksi yritysrahoitusta Helsingin palvelukeskuksessa. Ryhmän vetäjä Panu Kallio lähti pankista.

    Artikkelin aiheet
    Timo Jaakkola
    Nordea
    maatalous
    johtajavaihdos
    pankkiala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria