• Julkiset digipalvelut eivät ole tuoneet tavoiteltuja säästöjä

    Kehittämistyö on hallintolähtöistä ja irrallaan varsinaisen palvelun pyörittämisestä.
    Harava-palvelu oli yksi Valtiontalouden tarkastusviraston arviointikohteista.
    Harava-palvelu oli yksi Valtiontalouden tarkastusviraston arviointikohteista. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset
    14.4.201610:13
    Eija Mansikkamäki

    Poliitikot ovat jo pitkään puhuneet sähköisten palveluiden lisäämisen puolesta. Perusteena ovat olleet parempi palvelu ja kustannussäästöt.

    Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tuoreen selvityksen mukaan digilisäys ei ehkä kannata. Julkisen hallinnon säästöjä ei ole pystytty osoittamaan, eivätkä palvelut ole aina edes asiakaslähtöisiä.

    Valtiovarainministeriön vetämissä sähköisen asioinnin kehittämishankkeissa on käytetty viimeisten 10 vuoden aikana 200 miljoonaa euroa rahaa ja virastojen omat kehittämiset päälle, mutta tuloksellisuustarkastuspäällikkö Teemu Kalijärven mukaan kustannus-hyötytarkastelu ei osoita sanottavia säästöjä.

    Esimerkiksi vuonna 2011 käyttöönotetulta Kansalaisen asiointitililtä lähetetyn yhden viestin hinta oli noin 17 euroa ja yhden asiointitilin hinta 30 euroa vuosina 2011–2014.

    Kehittämistyön alkaessa ei ole myöskään ennakoitu kehittämisvaiheen jälkeisiä kustannuksia, mikä voi johtaa itse palvelun alasajoon. Palvelun kehittäminen ja pyörittäminen ovat siis irrallaan toisistaan. ICT-investointien ja palveluiden tueksi pitäisikin saada enemmän ja luotettavampaa tietoa.

    Sähköisiä palveluita kehitetään myös liian teknologialähtöisesti ja hallinnon omista tarpeista, jolloin lopputulos on sirpaleinen eikä loppukäyttö toimi.

    Hyviäkin malleja on. Ne on kehitetty lähellä asiakkaita ja yhteistyössä sidosryhmien kanssa, VTV huomauttaa.

    VTV tarkasti parikymmentä ohjelmaa. Mukana olivat muun muassa Kansalaisten asiointitili,Kansalaisaloite.fi, Lupapiste.fi, Liiteri-tietopalvelu, Harava-palvelu, Oma Yritys-Suomi -palvelu ja lausuntotyökalu ja Palkka.fi-palvelu.

    Artikkelin aiheet
    digipalvelut
    julkinen hallinto
    sähköinen asiointi
    Valtiontalouden tarkastusvirasto
    Valtiovarainministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria