• Japanin kaatosateissa kuollut ainakin 141 ihmistä – ainakin 10 yhä kateissa

    Kokonaisia kyliä jäi maanvyöryjen alle, eikä niiden riski ole edelleenkään ohi.
    Torstaista asti jatkuneet ennätysmäiset sateet ovat koetelleet erityisesti Japanin keski- ja länsiosia. LEHTIKUVA/AFP
    Torstaista asti jatkuneet ennätysmäiset sateet ovat koetelleet erityisesti Japanin keski- ja länsiosia. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    10.7.201809:37
    STT

    Japanissa kaatosateiden aiheuttamien tulvien ja maanvyöryjen kuolonuhriluku on maan hallituksen mukaan noussut 141:een. Lisäksi ainakin kymmenen on yhä kateissa, ja heidän löytymisensä elossa käy kaiken aikaa epätodennäköisemmäksi.

    Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan kateissa on yhä useita kymmeniä ihmisiä.

    Lisää uhreja löytyi, kun sateet maanantaina hellittivät ja pelastustyöntekijät pääsivät etenemään aiemmin saavuttamattomissa olleille alueille.

    Vaikka sade on lakannut, maanvyöryjen vaara ei ole väistynyt. Lisäksi huolta aiheuttaa lämpötilojen nousu, joka voi koetella kovasti hätämajoituksissa tai vahingoittuneissa taloissa majailevia selviytyjiä.

    Pääministeri Shinzo Abe on perunut suunnitellun ulkomaanmatkansa, ja hänen odotetaan vierailevan loppuviikosta sen sijaan katastrofialueella.

    Torstaina alkaneet ennätysmäiset sateet ovat koetelleet erityisesti Japanin keski- ja länsiosia. Kokonaisia kyliä jäi tulvaveden alle, ja maanvyöryt murskasivat taloja ja tuhosivat teitä.

    Pelastustöihin on hälytetty yli 70  000 pelastustyöntekijää, poliisia ja sotilasta. Käytössä on myös 700 helikopteria.

    Artikkelin aiheet
    Japanin sateet
    tulvat
    maanvyörymät
    luonnonkatastrofi
    pelastustyö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle