• Sähköpulaa ei ole odotettavissa pakkasen kiristymisestä huolimatta

    Kotimainen tuotanto ei kata koko kulutusta.
    Sähkön hinta ei ole noussut kovin korkealle kylmästä ilmasta huolimatta. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen
    Sähkön hinta ei ole noussut kovin korkealle kylmästä ilmasta huolimatta. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen 
    Uutiset
    23.2.201817:53
    STT

    Valoisan ajan pidentyminen helmi-maaliskuussa leikkaa sähkön kulutushuippuja vuoden pimeimpään aikaan verrattuna, kertoo johtaja Reima Päivinen kantaverkkoyhtiö Fingridistä. Tämän vuoksi ennätykset kulutuksessa eivät mene rikki, vaikka pakkanen kiristyisi tuntuvasti.

    "Sähköstä ei tule pulaa", Päivinen vakuuttaa.

    Kaikkien aikojen ennätys sähkön kulutuksessa syntyi 7. tammikuuta 2016 kello 17–18, jolloin sähköä kulutettiin keskimäärin 15 000 megawattia. Päivän toinen kulutushuippu osuu aamun tunteihin. Kotitaloudet kuluttavat noin kolmanneksen sähköstä huipputunteina.

    Tänään iltapäivällä kulutus oli noin 13 000 megawattia, vaikka pakkanen oli kireätä koko maassa. Päivisen mukaan ennätyslukemia kolkuteltaisiin vasta, jos pakkanen nousisi pitkäksi aikaa etelärannikolla 25 asteeseen ja muualla maassa 30 asteeseen.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan pakkanen on kiristymässä, mutta hyytävimmät ensi viikolle odotetut pakkaset olisivat sivuuttamassa Suomen eteläpuolelta.

    Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä kertoo, että sähkön hinta ei ole noussut kovin korkealle kylmästä ilmasta huolimatta. Sähkön hinta nousee, jos kulutus kasvaa ja markkinoille syntyy niukkuutta sähköstä.

    "Ei voi sanoa, että tilanne olisi ollut erityisen tiukoilla näillä pakkasilla", Leskelä sanoo.

    Leskelä on kuitenkin huolissaan siitä, että Suomen oma tuotanto ei riitä kattamaan kulutusta. Kotimainen tuotanto kattoi kulutuksesta iltapäivällä noin 9 500 megawattia. Suomeen tuotiin sähköä vajaat 3 500 megawattia, suurin osa siitä Ruotsista.

    "Olemme aika alttiita sille, että tulee vika johonkin tuontiyhteyteen tai suureen voimalaitokseen. Jos vikoja tulee yhtä aikaa, sitten voi tulla aika tiukkoja tilanteita."

    Artikkelin aiheet
    sähköpula
    pakkanen
    sähkön kulutus
    Fingrid
    Energiateollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria