• Lääkäripula vaarantaahoitotakuun toteutumisen

    Uutiset
    4.1.201215:00
    MT toimitus

    Suomen terveyskeskuksissa on avoinna 246 lääkärin virkaa. Meillä on yli 20 sellaista terveyskeskusta, josta puuttuu vähintään viidennes lääkäreistä, selviää Lääkäriliiton kyselystä.

    Lääkäripulasta kärsivistä terveyskeskuksista suuri osa on pieniä ja sijaitsee maaseudulla. Pahin tilanne on Kainuussa ja Itä-Savossa.

    Lääkäripula saattaa vaarantaa hoitotakuun toteutumisen. Laki hoitotakuusta edellyttää, että käyntiaika terveyskeskukseen järjestyy kolmen päivän kuluessa.

    ”Lääkäripula on yhteydessä ongelmiin hoitotakuun toteutumisessa”, vahvistaa ryhmäpäällikkö Markus Henriksson sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta Valvirasta.

    Varsinkin pienissä terveyskeskuksissa odotusajat pitenevät, jos lääkäreistä on pulaa, kertoo Lääkärilehti.

    ”Hoitoon pääsee nopeammin Etelä- ja Pohjois-Suomessa kuin Länsi- ja Itä-Suomessa”, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n

    kehittämispäällikkö Pirjo Tuomola arvioi karkeasti.

    Henrikssonin mukaan tilanne ei ole hyvä, sillä ihmiset eri puolilla maata ovat eriarvoisessa asemassa.

    Tavallisesti kunnissa huolehditaan, että lain kirjain toteutuu. Eli ensimmäinen aika lääkärille järjestyy. Mutta jos lääkäreistä on pulaa, hoidon jatkuminen voi vaarantua. Siitä laki ei samalla tavalla tiukasti määrää.

    Sivu 5

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lääkäripula
    hoitotakuu
    terveyskeskus
    suomen terveydenhuolto
    alueellinen eriarvoisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria