• Hellettä koko ennustejakson pituudelta

    Uuden ennusteen mukaan lämmin ilmamassa pysyttelee Suomen yllä myös ensi viikkoon.
    Etelässä ja idässä on paikoin puolipilvistä, muualla maassa pääosin selkeää.
    Etelässä ja idässä on paikoin puolipilvistä, muualla maassa pääosin selkeää. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Sää
    17.7.202507:36
    Vendi Pelkonen & Eetu Rimo

    Korkeapaine vahvistuu tällä viikolla Suomen itäpuolella, jonka myötä sää jatkuu lämpimänä ja pääosin poutaisena. Tänään torstaina merituuli voi aktivoida sade- ja ukkoskuuroja maan eteläosassa lähellä rannikkoa. Etelässä ja idässä on paikoin puolipilvistä, muualla maassa pääosin selkeää. Lämpimintä on Länsi-Suomessa, jossa lämpötila kohoaa jälleen 30 asteen tuntumaan.

    Tämänhetkisten ennusteiden mukaan säätilanne kuitenkin jatkuisi melko samanlaisena ensi viikon puoliväliin asti.
    Tämänhetkisten ennusteiden mukaan säätilanne kuitenkin jatkuisi melko samanlaisena ensi viikon puoliväliin asti. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Viikonloppua kohden lämpimin ja myöskin ukkosherkin ilmamassa siirtyy Pohjois-Suomen ylle. Etenkin sunnuntaina Pohjois-Lappiin voi kehittyä joitain sateita. Lapissa lämpötila kipuaa lähelle 30 astetta perjantaista alkaen. Etelässä sade- ja ukkoskuurojen todennäköisyys pienenee, ja sää on poutaista viikonloppuna.

    Viikonvaihteessa Suomen eteläpuolelle kehittyy matalapaine, jonka reitissä ja ajoituksessa on vielä epävarmuutta. Tämän hetkisten ennusteiden mukaan säätilanne kuitenkin jatkuisi melko samanlaisena ensi viikon puoliväliin asti. Kuitenkin ennusteen loppupäässä ennustettavuus on jo heikompi.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    helle
    sääennuste
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
    ukkoskuuro
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita