• PÄIVÄN KYSYMYS Kuka on mansikansyönnin mestari?

    Uutiset
    15.7.201316:00
    HANNA SALONEN

    Mansikansyönnin Suomen mestaruus ratkaistiin lauantaina 13.7. Suonenjoen mansikkakarnevaaleilla. Kutsukilpailun järjesti Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistys.

    Kuka voitti, Eeva Leppänen Suonenjoen marjanviljelijäin yhdistyksestä?

    Kilpailu oli joukkuekilpailu, ja sen voitti joukkue Entiset mansikkaisännät.

    Joukkueeseen kuuluivat mansikanviljelijät Leena Kalilainen ja Pekka Laitinen sekä Suonenjoen kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen. Kaikki on valittu mansikkaisänniksi aiempina vuosina, Kalilainen vuonna 2004, Laitinen vuonna 2011 ja Ruotsalainen vuonna 2010.

    Kuinka paljon voittajajoukkue söi mansikoita?

    Syötävä määrä oli yksi kilo ja voittajat söivät sen kahdessa minuutissa ja viidessäkymmenessä sekunnissa. Myös aika ja taiteellinen vaikutelma, eli tyyli ja heittäytyminen, huomioitiin pisteytyksessä.

    Sääntöjen mukaan joukkueen kapteenin on syötävä mansikoista ainakin ensimmäinen ja viimeinen. Jokainen syömätön mansikka toi kymmenen sekuntia lisäaikaa.

    Mistä kilpailumansikat tulivat?

    Mansikat tulivat Mty Mannilan mansikkatilalta.

    Monettako kertaa kilpailu järjestettiin?

    Kilpailu järjestettiin nyt 18. kertaa.

    HANNA SALONEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    mansikansyönni
    Suonenjoen mansikkakarnevaalit
    Suonenjoki
    kilpailu
    mansikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria