
Ajokortin hankkiminen jo 17-vuotiaana on osoittautunut erittäin suosituksi, kirjoittaa Uutissuomalainen.
Viime kesänä voimaan tullut ajokorttiuudistus kevensi ajokortin saamisen ehtoja. Aiemmin ajokortin saaminen alaikäisenä vaati painavia syitä, mutta nyt hakemus hylätään harvoin.
Lain voimaantulon jälkeen 17-vuotiaiden ikäpoikkeuslupia on myönnetty yli 2 000, ja hakemuksia on jonossa 2 900. Kielteisiä päätöksiä on tehty reilu 30, liikenne- ja viestintävirasto Traficomista kerrottiin Uutissuomalaiselle.
Ikäpoikkeuslupien käsittely on ruuhkautunut virastossa pahasti. Hakemuksia tulee noin tuhannen kappaleen kuukausivauhdilla.
Traficomin erityisasiantuntija Henna Antila kumoaa käsityksen, jonka mukaan ikäpoikkeuslupia haettaisiin erityisesti syrjäseuduille. Virasto ei tee alueellista tilastointia, mutta Antilan mukaan hakemuksia tulee koko Suomesta.
Ajokortin voi saada nykyään jo 17-vuotiaana esimerkiksi pitkän koulumatkan tai tavoitteellisen harrastuksen vuoksi. Ikäpoikkeuslupa voidaan myöntää kolme kuukautta ennen 17-vuotispäivää, ja kuljettajan tutkinnon voi suorittaa, kun on täyttänyt 17 vuotta.